| |
| | FORSSASSA TAPAHTUU
Forssassa syksyyn kiinteänä osana kuuluu kaupungin tiedotuslehden ilmestyminen. Tällä viikolla kotitalouksiin jaettiin vuoden toinen lehti, jonka teemoina ovat koulutus, yrittäminen sekä järkivihreä Forssa. Lisää uunituoreesta tiedotuslehdestä voi lukea tässä uutiskirjeessä.
Aika juoksee siihen malliin, ettei ilmassa ole enää ainoastaan syksyä, vaan pikkuhiljaa myös kuusen ja puuron tuoksua. Tällä viikolla käynnistynyt joulukorttikampanja toimikoon tästä esimerkkinä.
Tervetuloa uutiskirjeemme matkaan, Forssassa tapahtuu!
Psst. Muistahan seurata kaupungin verkkosivujen tapahtumakalenteria.
AjankohtaistaJoulupostia ikäihmisille -kampanja ilahduttaa jälleen
Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu Forssan asukkaat lähettämään joulukortteja ikääntyneille.
Joulun odotetuin korttikampanja on alkanut! Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry järjestää yhteistyökumppaneineen järjestyksessään kolmannentoista Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 3.11.–4.12.2025. Suuren suosion saavuttaneessa kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.
– Pieni joulukortti voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle suuresti iloa ja mieltä lämmittäviä välittämisen tunteita pitkäksi aikaa, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Hanna Simola sanoo.
Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Tammenlehvän Perinneliitto.
Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Kampanjaan osallistuminen on helppoa ja hauskaa
Kampanjaan voi osallistua askartelemalla itse joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 3.11.–4.12. Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset. Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi. Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen.
Forssassa kortteja voidaan tehdä myös joulukorttipajoissa:
- Hyvinvointitalo (Haudankorvankatu 2):
- 23.11. klo 15–18 (Hyvinvointitalon kortintekotalkoot)
- Nuorisotila Kuutamo (Wahreninkatu 11 G):
- 29.11. klo 10–14 (Kehräämön Perhelauantai)
Forssan keräyspisteet:- Forssan kaupungintalo, Turuntie 18 (ma-pe klo 9–15)
- Forssan kaupunginkirjasto, Wahreninkatu 4 (ma-to klo 11–19, pe klo 11–17, la klo 10–14)
- Nuorisotila Kuutamo, Wahreninkatu 11 G (ti klo 15–19, ke-to klo 15–20, pe 16–22)
- Hyvinvointitalo, Haudankorvankatu 2 (ti klo 9–12)
Kaikki keräyspisteet löytyvät myös kampanjan verkkosivuilta.
Seuraa kampanjaa somessa: #kosketakortilla #joulupostia #berörmedkort #julpost
Syksyn tiedotuslehti on julkaistu!
Forssan kaupungin syksyn tiedotuslehti on julkaistu ja se jaettiin kotitalouksiin marraskuun alussa. Lehti on lisäksi julkaistu nyt myös helppolukuisena interaktiivisena verkkoversiona.
Syksyn 2025 tiedotuslehden teemoina ovat koulutus, yrittäminen sekä järkivihreä Forssa.
Lehdessä on juttua muun muassa näistä aiheista:
- Forssa loistaa yhdessä tekemisen voimalla
- Uusi bussireitti Forssasta Hämeenlinnaan
- Kohti kestävää työllistymistä
- Liikunta jatkuu Vesihelmen remontista huolimatta
- Joulunajan ja talven tapahtumat
Kotitalouksiin jaetun lehden voi lisäksi noutaa itselleen esimerkiksi Forssan kaupungintalolta taikka Forssan kaupunginkirjastolta.
Kulttuuripankki tuo uusia mahdollisuuksia Forssan kulttuurialan ammattilaisille
Valtakunnallinen Kulttuuripankki on laajentunut Kanta-Hämeeseen, ja sen mukana myös Forssan kulttuurialan ammattilaisille avautuu uusia mahdollisuuksia työllistyä ja tulla näkyväksi. Kulttuuripankki on maksuton verkkopalvelu, joka kokoaa taiteen ja kulttuurin tekijät yhteen paikkaan. Se tarjoaa helpon tavan tarjota ja tilata esityksiä, työpajoja ja muita kulttuuripalveluita.
Palvelun kautta tekijät voivat julkaista omat profiilinsa ja tarjota tilattavia palveluita. Tilaajat – esimerkiksi kunnat, yritykset ja yhteisöt – löytävät tekijät yhdellä haulla. Kulttuuripankki edistää työllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta nostamalla esiin eri taiteenalojen tekijöitä tasavertaisesti.
– Valtakunnallisen kulttuuripankin aloittaminen Forssassa on mahtava juttu! Kaikkien kulttuurialan ammattilaisten kannattaa tarjota osaamistaan Kulttuuripankin kautta, sillä esityksiä ja kursseja tarvitsevien on helppo löytää tekijät yhdestä paikasta, Forssan kaupungin nuoriso- ja vapaa-ajan päällikkö Ninni Parviainen iloitsee.
– Täällä on paljon hienoja tekijöitä, mutta markkinoinnille ei ole ollut aikaisemmin tarjolla näin selkeää kanavaa.
Kulttuuripankkiin odotetaan tulevan noin 6000 tekijäprofiilia ja yli 4000 tilattavaa palvelua. Palvelun laajentamista koordinoi Tampereen kaupunki, ja sen teknisestä toteutuksesta vastaa Red & Blue Oy. Rahoitus on saatu opetus- ja kulttuuriministeriöltä EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä, joka kuuluu Next Generation EU -ohjelmaan.
Tutustu aiheseen tarkemmin Kulttuuripankin verkkosivuilla.
ICONS nostaa esiin ikonisia huippuosaajia
Kunnat ja hyvinvointialueet tarjoavat tuhansia erilaisia duuneja – ja ne ovat usein paljon ikonisempia kuin moni tajuaa. Kaupunkisuunnittelija, opettaja, lääkäri, kirjastonhoitaja, nuorisotyöntekijä – he ovat kaikki arjen ICONSeja.
ICONS tuo näkyviin ihmiset, jotka pitävät huolta meidän arjesta joka päivä. He rakentavat turvallisia kouluja, huolehtivat läheisistä, tekevät kaupungista vihreämmän ja luovat mahdollisuuksia nuorille.
Tutustu ICONS-stooreihin ja näe, mitä kaikkea kunnissa ja hyvinvointialueilla tehdään.
Mikä ICONS?
Kuntien ja hyvinvointialueiden ICONS-kampanja tekee tutuksi kunta- ja hyvinvointialan monipuolisia uramahdollisuuksia. ICONS nostaa esiin kunta-alan ja hyvinvointialueiden ikonisia huippuosaajia, jotka pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Kampanjan toteuttavat yhteistyössä Kuntaliitto, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Keva sekä Kuntarahoitus.
Forssan museon museokauppa on uudistunut!

Avajaiset perjantaina 14.11. klo 13-15.
Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen museokauppaan ja tekemään uniikkeja löytöjä vaikka joulupaperiin kääräistäväksi.
Forssan museon museokauppa on kokenut syksyn aikana muodonmuutoksen. Sisustussuunnittelija Riikka Koistisen luoma uusi ilme sai muotonsa Tammelassa toimivan A&O Design Oy:n käsissä. Haluamme toivottaa kaikki tervetulleksi tutustumaan uudistuneeseen ilmeeseen. Tilaisuuden kunniaksi Forssan museolla on kahvitarjoilu.
Forssan museo Wahreninkatu 12 30100 Forssa
Tule ompelemaan vimmatusti!

Vielä ehtii ilmoittautua Wahren-opiston ompelulaneihin la 22.11. klo 10-16.15. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Wahren-opiston kotisivulta.
Forssan kaupungin verkkosivuja kehitetään – Vastaa kyselyyn ja osallistu arvontaan!Forssan kaupungin verkkosivujen käyttäjätutkimus on nyt käynnissä. Vastaa kyselyyn ja osallistu arvontaan!
Forssan kaupungin verkkosivujen käyttäjätutkimus on nyt käynnissä. Tutkimuksen tavoitteena on kerätä palautetta verkkosivuston toimivuudesta ja käytettävyydestä, jotta sivustoa voidaan kehittää vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita.
Kyselyyn vastaaminen vie vain hetken. Kyselyn päätteeksi on mahdollisuus osallistua arvontaan, jossa palkintoina jaetaan viisi Forssa-pellavapyyhepakettia.
Tutkimuksen toteuttaa Suomen OnlineTutkimus Oy.
Osallistu kyselyyn!
Kulttuuripalkinto etsii tänä vuonna rohkeutta – Ehdota palkittavaa kulttuurintekijää!
Forssan kaupungin vuoden 2025 kulttuuripalkinnon teemaksi on valittu rohkeus. Tänä vuonna kaupunkilaisilla on mahdollisuus ehdottaa palkinnon saajaa.
Kulttuuripalkinto myönnetään kaupungin ensimmäisen kulttuuriohjelman hengen mukaisesti henkilölle tai yhteisölle, joka on osoittanut erityistä rohkeutta kulttuurin kentällä.
Ehdotettava on voinut esimerkiksi nostaa esiin vaikeita aiheita, kulkea vastavirtaan, ottaa riskejä tai luoda jotain uutta ja odottamatonta.
Forssan ensimmäisen kulttuurisuunnitelman mukaan kulttuuri on jokaisen oikeus, ja sen tulee olla avointa, rohkeaa ja yhteisöllistä. Kulttuuripalkinto tukee kaupungin visiota olla elinvoimainen ja osallistava kulttuurikaupunki, jossa kulttuuri kuuluu kaikille.
Ehdotuksia otetaan vastaan sunnuntaihin 15.11.2025 saakka. Ehdotuksen voi jättää sähköisesti verkkolomakkeella, jossa voi halutessaan osallistua myös kulttuuripitoisten palkintojen arvontaan ja jättää yhteystietonsa kulttuurin kuulumisten vastaanottamiseen. Paperisen lomakkeen voi täyttää kaupungintalolla, kirjastossa tai Forssan museossa.
Äänestää voi verkossa.
Kulttuuripalkinto jaetaan itsenäisyyspäivän juhlassa. Myös ehdotusten tekijöiden palkinnot jaetaan samassa yhteydessä.
Forssan kulttuuripalkinto on jaettu jo vuodesta 1982 asti. Viime vuonna palkinnon sai Wiksbergin kartanon viljelypalstat ry, joka on kunnostanut entisen talous- ja konttorirakennuksen Taidevintiksi, ja alkanut järjestää kesäisiä taidenäyttelyitä.
Vesihelmen kahvila palvelee kirjastolla – Tarjolla nyt myös pehmistä!

Vesihelmen kahvio on siirtynyt remontin ajaksi Forssan kirjaston kahvilatilaan. Ovet ovat avoinna arkisin klo 11–17.
Tarjolla on kahvia, teetä, pientä suolaista ja herkullisia leivonnaisia. Lisäksi arkisin klo 11-13 tarjoillaan keittolounasta. Tarjolla nyt myös herkullista pehmistä!
Tervetuloa piipahtamaan kahville, istahtamaan hetkeksi ja nauttimaan rennosta tunnelmasta kirjaston sydämessä.
| |
| | Tulevien viikkojen tapahtumia
Maanantai 10.11.Heidi Keskikylä ja Tiina Nyman: Sama polku - äiti ja tytär Forssan kirjaston näyttelytila Vinkkelissä on esillä Heidi Keskikylän ja Tiina Nymanin maalauksia 3.-29.11.2025.
Sama polku - äiti ja tytär on äidin ja tyttären yhteinen taidenäyttely, jossa on esillä monipuolisesti erilaisia luonto- ja eläinaiheisia maalauksia.
Kuvassa on Heidi Keskikylän maalaus Ruskoluhtahaukka.
Avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan, vapaa pääsy.
Tiistai 11.11.ToripäiväForssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
Ikääntyneiden kohtaamiskerhoIkääntyneiden kohtaamiskerho kokoontuu 4.11.2025 alkaen tiistaisin klo 9–12 Hyvinvointitalolla, Haudankorvankatu 2:ssa.
Tule mukaan viettämään mukavaa aamupäivää yhteisen tekemisen tai vaikka kahvittelun ja rennon jutustelun merkeissä. Tapaamisten sisällöt muotoutuvat osallistujien toiveista. Voit myös osallistua olemalla vain läsnä. Ei ennakkoilmoittautumisia.
Järj. Forssan hyvinvointityö
Galleria Moletti: Ritva Kara: OTOKSIA 2 - koruja, mosaiikkeja ja veistoksia
Galleria Moletissa 8.-27.11. Ritva Kara - OTOKSIA 2 koruja, mosaiikkeja, veistoksia
Galleria Moletissa taiteilija Ritva Karan uniikkikorut, mosaiikit ja veistokset. Teoksille on ominaista materiaalien ja vanhojen taidemenetelmien soveltaminen sekä niiden estetiikan esiin tuominen. Materiaaleina ovat mm. hopea, emali, meripihka ja puu.
Kara on muotoilija, taiteilija ja toiminut alan opettajana yli 30 vuotta. Ensimmäinen askel alalle olivat Tammelan kotiteollisuuskoulun puusepän opinnot. Vuonna 2014 Kara aloitti uuden kokeilun - millaiseksi banaani kuivuu. Kokeilujen pohjalta syntyi banaanikoruja, joiden malliston kehittämiseen hän sai 2019 Ornamo Awards -palkinnon. Moletin näyttelyssä on esillä myös banaanista tehtyjä korva- ja kaulakoruja sekä rintaneuloja. "Korujen viesti on eettinen, ekologinen ja esteettinen. Banaanikoruissa on kyse arvonluontiprosessista pilaantuneelle banaanille", Kara kertoo.
Näyttelyn nimi Otoksia 2 viittaa Karan ensimmäiseen yksityisnäyttelyynsä Otoksia. Se toteutettiin vuonna 1995 Galleria Agorassa Helsingissä. Moletin näyttely juhlistaa kulunutta 30 vuotta, jonka aikana Karan töitä on ollut esillä useissa kansainvälisissä näyttelyissä ja kilpailuissa, esimerkiksi Japanissa, Italiassa ja Ranskassa.
Forssan museo | Galleria Moletti, Wahreninkatu 12, Forssa Avoinna: ti-pe 10-16, la 10-14, su 12-16 Galleria Moletin näyttelyyn on vapaa pääsy.
Infotilaisuus ja osallistujahaku: Forssan museon Kansainvälinen joulu / Event INFO & call for participants: International Christmas event at the Forssa MuseumForssan museon henkilökunta kertoo uudesta tapahtumasta ja ohjeistaa halukkaita osallistujia. Tervetuloa kuulolle kaikki tapahtuman osallistumisesta kiinnostuneet. Nähdään Teams-tapaamisessa tai museolla paikan päällä. Kansainvälinen joulu -tapahtuma toteutetaan Kehräämön joulun yhteydessä 29.11. klo 10-14 Forssan Kehräämäalueella.
The Forssa Museum staff will present the event plan and give information on how to participate. If you are interested in hearing about the event, please join us either in person or on Teams to learn more. The International Christmas event is part of the Kehräämön joulu event on 29.11. at 10-14 at the Spinning Mill Area.
Tiistai / Tuesday 11.11. at 12 (12 pm) Online (Microsoft Teams): Kokoustunnus / Meeting ID: 397 791 681 193 34 Koodi / Code: Px3hi7VU Osallistu tapaamiseen linkistä / Join the meeting here
Tuesday 11.11. at 15 (3pm) On location at the Forssa Museum Address: Wahreninkatu 12, 30100 Forssa You are most welcome to join us!
Keskiviikko 12.11.Katso syvemmälle -valokuvataidenäyttely
 Neea Elorannan taidenäyttely Forssan luontomuseossa. Näyttely esillä museon aukioloaikojen mukaan.
Forssan Teatteri: Salomen valinta
Salomen valinta on komedia, jonka päähenkilö on oman elämänsä traagisissa käänteissä puolivahingossa ajautunut pyörittämään huolien osto- ja myyntiliikettä. Käytännössä tämä tarkoittaa pientä myyntitilaa, jossa on myynnissä makaaberi valikoima irrallisia vaihtopäitä.
Esitys keskiviikkona 12.11. klo 19.
Lisätiedot: Forssan Teatteri
JoulukorttipajaJoulukorttipaja Forssan kirjastolla klo 15-18.
Forssan kaupunki osallistuu tänäkin vuonna Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Kampanja-aika on 3.11.-4.12.
Joulukorttipajaan kaikki ovat tervetulleita askartelemaan kortteja kampanjaa varten. Kirjasto tarjoaa materiaalit ja tarvittaessa ohjeistusta. Kortteja voi tehdä valmiiden mallien pohjalta, tai suunnitella omia malleja.
Lämpimästi tervetuloa!
Torstai 13.11.ToripäiväForssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
Lautapeli-illat Forssan kirjastollaLautapeli-illat parillisten viikkojen torstaisin Forssan kaupunginkirjaston Lukusali Puustisessa klo 17–20.
Kirjaston lautapeli-illat ovat kaikille avoimia ja niihin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Iltojen tavoitteena on koota pelaamisesta kiinnostuneet ihmiset yhteen ja edistää paikallista lauta- ja korttipelikulttuuria. Peliseuraa on paikalla takuuvarmasti.
Peli-illoissa pelataan sekä nuorille että aikuisille suunnattuja pelejä laidasta laitaan. Pelien sääntöjä ei tarvitse päntätä ennakkoon, vaan ne käydään aina alussa läpi, ja kerrataan myös pelien aikana tarvittaessa. Voit ottaa myös omia pelejä mukaasi. Tervetuloa!
Esimerkkejä pelatuista peleistä: Wingspan, Dune, Pipeline, Mystic Vale, Hero Realms, Dungeon Quest, Small World, Scythe, Hero Quest, Dale of Merchants, Village, Dominion, Agricola...
Syksyn iltapäivätanssitTanssin ja musiikin hurmaan torstaisin klo 13-16 Järjestöjentalolla.
Ohjelmassa Jari & Taika.
Liput 10 € – sisältää kahvin ja pullan.
Naistentunti, kahvio ja arvonta takaavat viihtyisän iltapäivän.
Järjestäjänä Forssan liikuntapalvelut yhteistyössä paikallisten eläkeläisjärjestöjen kanssa.
Tule yksin tai ystävän kanssa – tanssilattia kutsuu!
Tuhannen ja yhden katastrofin ilta - Pienet sille!
Revyy "Tuhannen ja yhden katastrofin ilta - Pienet sille!" Vanhassa Värjärissä.
Mitä tapahtuu, kun taloyhtiöstä löytyy taikalamppu? Kuinka pahasti asiat voivatkaan mennä mönkään? Kenellä käy flaksi ja kenen toiveet toteutuvat?
Tuhannen ja yhden katastrofin ilta on viiden näyttelijän ja laulajan tuottama revyy, jota ei suositella tosikoille. Sisältää tuttuja biisejä vuosikymmenten varrelta, pikkutuhmia (ja välissä isompiakin) kohtaamisia sekä naurua koko hammasrivistön täydeltä.
VAROITUS: Sisältö saattaa aiheuttaa naurulihasten kramppaamista useamman päivän ajaksi.
Esiintyjät: Kirsi Lindholm, Teemu Lintula, Sonja Priimägi, Matias Pynnönen, Emmi Sundqvist
Julkiset esitykset: Ravintola Vanha Värjärissä to 13.11. sekä pe 14.11. ja 29.11.2025.
Liput: Ennakkoon 22 € osoitteesta piipputerassi.fi - Ovelta 25 € (mikäli paikkoja vapaana)
Yli 20 henkilön ryhmätarjousta Värjärin esityksiin voi kysyä 0405095373 / kirsi.lindholm@edu.forssa.fi
Ennakkoon varattavissa myös Vanhan Värjärin maittava ruokailu. Ruoka klo18.00. Showtime klo20.00.
Lisätiedot ja varaukset: Kirsi Lindholm / 040-5095373
Juokse lempesi edestä
Ray Cooneyn "Juokse lempesi edestä" viihdyttää yleisöä Järjestöjentalolla. Taksikuski Kari Virtanen viettää kaksoiselämää. Hänellä on kaksi vaimoa ja kaksi kotia viiden minuutin automatkan päässä toisistaan. Tarkat aikataulut mahdollistavat Karin vuorotyön, kunnes kaikki uhkaa paljastua...
Hätävalheita, salasuhteita, nopeita käänteitä… Tätä kaikkea luvassa marras- ja joulukuussa JÄRJESTÖJENTALOLLA, jossa ensi-iltansa saa klassikkojen klassikko, farssien kuninkaan Ray Cooneyn kirjoittama JUOKSE LEMPESI EDESTÄ.
ESITYSPÄIVÄT Näytökset kello 19.00, kesto noin 2,5 h
PE 7.11. ENSI-ILTA LA 8.11. TO 13.11. PE 14.11. PE 21.11. LA 22.11. PE 28.11. LA 29.11. TO 4.12. PE 5.12.
LIPUT 22 € [IDEATICKET.FI → Ville ja Harri -Show] (Huom! Ryhmäliput yli 10 henkilöä 20 €, varaukset: villejaharrishow@gmail.com)
Perjantai 14.11.Forssan museon uudistuneen museokaupan avajaiset
Avajaiset perjantaina 14.11. klo 13-15.
Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen museokauppaan ja tekemään uniikkeja löytöjä vaikka joulupaperiin kääräistäväksi.
Forssan museon museokauppa on kokenut syksyn aikana muodonmuutoksen. Sisustussuunnittelija Riikka Koistisen luoma uusi ilme sai muotonsa Tammelassa toimivan A&O Design Oy:n käsissä. Haluamme toivottaa kaikki tervetulleksi tutustumaan uudistuneeseen ilmeeseen. Tilaisuuden kunniaksi Forssan museolla on kahvitarjoilu.
Forssan museo Wahreninkatu 12 30100 Forssa
Forssan Teatteri: Veden muisti
Syksyllä 2025 Forssan Teatterissa saadaan viesti tulevilta sukupolvilta. Veden muisti Forssan Teatterissa 11.10.-13.12.
Noria on syntynyt Pohjois-Suomeen, maailmaan joka on rakentunut vanhan maailmamme raunioille. Maailmaan, jossa vesi ei enää olekaan ihmisoikeus, vaan armeijoiden kontrolloima vallan väline. Ankaran luonnon ja sotilasjuntan puristuksessa kukkii kuitenkin myös ystävyys, nuoruus ja elämisen ilo.
Kun Noria tulee täysi-ikäiseksi, uskotaan hänen tietoonsa suvun tarkkaan varjelema, salainen luonnonlähde. Samalla hän joutuu vaikeiden valintojen eteen: jakaako sen puhdas vesi ja pelastaa rakkaan ystävän perhe, vai vaieta ja turvata oma tulevaisuutensa? Norialla on kaikesta huolimatta toivo paremmasta huomisesta - ja sellaisen jäljille hänet johdattaa entismaailman muovihaudasta löytynyt vanha äänite...
Veden muisti on viesti tulevilta sukupolvilta. Se raottaa nykyajan elintapoja, luonnonvarojen loppuun kuluttamista sekä muovijätteen aiheuttamia ongelmia tulevaisuudesta käsin. Huomisen lapset elävät sitä todellisuutta, jonka me nykyihmiset heille tarjoamme. Miten maapallo kestää nykyisen kaltaisen kulutuksen, miten kauan muovijätteemme maatuu? Millaisia muutoksia elintavoissamme meidän tulisi tehdä niiden eteen, joita emme ehkä koskaan tapaa? Mitä tapahtuu kaikelle sille kulutustavaralle, jota heitämme pois? Ja kuka hallitsee virallisia totuuksia ja hyötyy niistä?
Näytelmä perustuu Emmi Itärannan huippusuosittuun Teemestarin kirja -romaaniin.
Esitys perjantaina 14.11. klo 19.
Lisätiedot: Forssan Teatteri
Forssan museon yleisöopastukset
Opastukset johdattavat Forssan tehtaiden, tehdasyhteisön sekä painokankaiden tarinaan Forssan museon Kirjavan kankaan kaupunki -perusnäyttelyssä sekä Kuosikeskuksen näyttelyssä. Matkassa mukana museon oppaat!
Opastukset perjantaisin klo 13.
- 14.11. Kuosikeskus
- 21.11. Forssan museo
Opastus sisältyy museon pääsylippuun: 6 € aikuiset, yli 18 v., 4€ eläkeläiset, työttömät, varusmiehet, opiskelijat, alle 18 v. ja museokorttilaiset ilmaiseksi.
Kirjastossa livenä: Joonas WideniusMaailmalla tunnettu flamencokitaristi Joonas Widenius saapuu Forssan kaupunginkirjastoon klo 17.
Torniolaissyntyinen flamencokitaristi ja säveltäjä Joonas Widenius on kiertänyt soolona ja trionsa kanssa erilaisilla festivaaleilla, klubeilla ja konserttisaleissa maailmalla. Hänen aktiivinen soolo-ohjelmistonsa pitää sisällään runsaasti flamencon traditiota, sekä omia eri aikakausien sävellyksiä globaaleilla vivahteilla, pohjoismaista melodisuutta unohtamatta.
Vapaa pääsy.
Valon ja musiikin iltaLounais-Hämeen musiikkiopiston oppilaat ja opettajat ilahduttavat kuulijoita Forssan kirkossa klo 18. Lisätiedot: Forssan seurakunta
FPS -LeKi
Jääkiekon Suomi-sarja: FPS pelaa kotiottelunsa Forssan jäähallissa kello 18:30. Lisätiedot: Forssan Palloseura
Forssan Työväentalo: Heikki Helan "Kaikesta kaikkein" 30-v konserttikiertueHeikki Helan "Kaikesta kaikkein" 30-v konserttikiertue Forssan Työväentalolla 14.11. klo 19. Lisätiedot: Forssan Työväentalo
Ravintola Status: Petri NygårdPetri Nygård x Status perjantai 14.11.2025
Avoinna klo 22-04, showtime puoliltaöin
Ikäraja K18
Liput ennakkoon 20€ | Ovelta 25€
Lisätiedot Ravintola Status
Lauantai 15.11.ToripäiväForssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
Soiva syli -perhetapahtuma kirjastolla
Soiva syli -perhetapahtuma on suunnattu 0-5-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Ohjelmassa on ensin sirkuspaja kello 9. Sirkuspajaan mahtuu 25 henkilöä ja sinne ilmoittaudutaan etukäteen sähköpostitse kirjasto[at]forssa.fi, puhelimitse 050 564 1430 tai kirjaston asiakaspalvelutiskillä. Kello 10 alkaa konsertti, johon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Sorin Sirkuksen sirkuspajassa pääsee tutustumaan sirkukseen yhteisten temppujen, leikkien, lorujen ja musiikin avulla. Pajaan voi osallistua kuka tahansa aikaisemmasta kokemuksesta ja iästä riippumatta. Ohjaajan avustuksella kokeillaan erilaisia akrobatia- ja jongleerausliikkeitä. Huomioithan, että sirkusliikkeitä voi tehdä vain yli 4 kuukauden ikäiset vauvat, hermoston kehityksestä johtuen. Sitä pienemmät ovat kuitenkin myös tervetulleita tutkimaan ja ihmettelemään ympäröivää maailmaa.
Soiva syli -muskarikonsertissa pääsee laulamaan ja leikkimään Pikku Kakkosessa ilmestyneen Soiva syli -sarjan laululeikkejä. Konsertissa on mukana myös rumpuja, helistimiä, kanteleita sekä ukuleleja, joita lapset pääsevät soittamaan osana orkesteria.
Sunnuntai 16.11.FoPS - NSR Ringette: Naisten Ykkössarja: FoPS pelaa kotiottelunsa Forssan jäähallissa kello 18:00. Lisätiedot: FoPS
Forssan Lehden Puistojuoksu ja -kävelyForssan Lehden Puistojuoksu ja -kävely järjestetään sunnuntaina kello 12:00.
Forssan Salama järjestää sunnuntaina Puistojuoksun. Ilmoittautuminen ja numerolaput Keskuskoululta, lähtö juoksuun Keskuskadulta kello 12:00. Matkoina Puistojuoksussa ovat 5,8km ja 11,2km. Ilmoittautuminen alkaa tuntia ennen lähtöä ja päättyy 15 minuuttia ennen lähtöä.
Matkat:- 1 kierros 5,8km
- 2 kierrosta 11,2km
Uutuutena on alle 15-vuotiaille on nyt oma kilpailu (3,8 km).
Osallistumismaksu: 8 euroa, sisältää ajanoton, mehun sekä osallistumisen arvontaan.
Lisätiedot: Forssan Salama
Tiistai 18.11.ToripäiväForssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
Ikääntyneiden kohtaamiskerhoIkääntyneiden kohtaamiskerho kokoontuu 4.11.2025 alkaen tiistaisin klo 9–12 Hyvinvointitalolla, Haudankorvankatu 2:ssa.
Tule mukaan viettämään mukavaa aamupäivää yhteisen tekemisen tai vaikka kahvittelun ja rennon jutustelun merkeissä. Tapaamisten sisällöt muotoutuvat osallistujien toiveista. Voit myös osallistua olemalla vain läsnä. Ei ennakkoilmoittautumisia.
Järj. Forssan hyvinvointityö
Vorssan historioitsijat tarinoivat -luentosarja
Vorssan historioitsijat tarinoivat -luentosarjassa kuullaan Heikki Jokista (FM) luento otsikolla Rooma ja Ateena - antiikin suurkaupunkien topografia. Luento Forssan kirjastotalon Brander-salissa klo 18. Luento on maksuton, ilmoittautumista ennakkoon ei vaadita.
Keskiviikko 19.11.Kirjallisuusillan vieraana Anna-Sofia Berner Kuva: Niklas Mäkelä /Otava.
Toimittaja Anna-Sofia Berner analysoi Yhdysvaltojen poliittista nykytilannetta Forssan kirjastolla klo 18.
Anna-Sofia Berner on tutustunut Yhdysvaltoihin vuosien varrella monessa roolissa: opiskelijana, Helsingin Sanomien Washingtonin kirjeenvaihtajana ja nykyään myös suositun Amerikkapodin yhtenä tekijänä. Vuonna 2024 hän julkaisi Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä -kirjan.
Kirjallisuusillassa Berner kertoo kirjastaan ja sen jälkeisestä Yhdysvaltojen poliittisen tilanteen kehityksestä Trumpin uudella kaudella.
Tilaisuudessa on mahdollisuus ostaa Bernerin kirjaa (20 €).
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Huomaa muuttunut viikonpäivä: kirjallisuusillat ovat jatkossa keskiviikkoisin. Tervetuloa!
Tilaisuus on järjestetty yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa.
Torstai 20.11.ToripäiväForssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
Syksyn iltapäivätanssitTanssin ja musiikin hurmaan torstaisin klo 13-16 Järjestöjentalolla.
Ohjelmassa Kaija Pietilä ja Tapani Luojus.
Liput 10 € – sisältää kahvin ja pullan.
Naistentunti, kahvio ja arvonta takaavat viihtyisän iltapäivän.
Järjestäjänä Forssan liikuntapalvelut yhteistyössä paikallisten eläkeläisjärjestöjen kanssa.
Tule yksin tai ystävän kanssa – tanssilattia kutsuu!
Perjantai 21.11.Forssan museon yleisöopastukset
Opastukset johdattavat Forssan tehtaiden, tehdasyhteisön sekä painokankaiden tarinaan Forssan museon Kirjavan kankaan kaupunki -perusnäyttelyssä sekä Kuosikeskuksen näyttelyssä. Matkassa mukana museon oppaat!
Opastukset perjantaisin klo 13.
- 14.11. Kuosikeskus
- 21.11. Forssan museo
Opastus sisältyy museon pääsylippuun: 6 € aikuiset, yli 18 v., 4€ eläkeläiset, työttömät, varusmiehet, opiskelijat, alle 18 v. ja museokorttilaiset ilmaiseksi.
Forssan Teatteri: Aina saa hävetäVierailevana esityksenä nähdään Helena Pölläsen stand up -esitys Aina saa hävetä. Esitys klo 19. Lisätiedot: Forssan Teatteri
Perjantairavit
Perjantairavit Pilvenmäellä klo 18 alkaen. Lisätiedot: Pilvenmäki
Lauantai 22.11.ToripäiväForssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
YsäridiscoYsäridisco Järjestöjentalolla klo 19 alkaen.
Tule kokemaan kun Neon- valot välkkyvät, savukone luo mystistä tunnelmaa, ja DJ:t pyörittävät ikonisia ysärihittejä ja tanssilattia täyttyy ysärikuteista ja ikonisen tanssiliikkeet odottavat sinua.
Lisätiedot: Tapahtuman Facebook-sivuilla.
FoSu - SB Naantali Salibandy: Miesten 2. divisioona: FoSu pelaa kotiottelunsa Jokioisten Leipä Areenalla klo 17:30. Lisätiedot: FoSu
Sunnuntai 23.11.Joulupostia ikäihmisille -kortintekotalkootJoulukorttien askartelua Hyvinvointitalolla klo 15-18.
Tule mukaan luomaan joulumieltä ja liity seuraan joulukorttipajaan, jossa askartelemme kortteja osana Joulupostia ikäihmisille -kampanjaa. Voit tulla yksin, ystävän kanssa tai vaikka koko perheen voimin – tarjolla askartelutarvikkeita, glögiä ja piparia sekä hyvää seuraa Hyvinvointitalolla sunnuntaina 23.11.2025 klo 15–18 Haudankorvankatu 2:ssa.
FoPS - Blue Rings Akatemia
Ringette: Naisten Ykkössarja: FoPS pelaa kotiottelunsa Forssan jäähallissa kello 18:00. Lisätiedot: FoPS
Feeniks Basket - Hyvinkään Ponteva Koripallo: Naisten I divisioona: Feeniks Basket pelaa kotiottelunsa Feeniksissä kello 15:00. Lisätiedot: Feeniks Basket
| |
| | Avoimet työpaikatKiinnostaisiko sinua työskennellä Forssan kaupungilla?
Tutustu Forssan kaupungin avoimiin työpaikkoihin Kuntarekryn sivuilla. | |
| | Eikö tapahtumaasi näkynyt kaupungin verkkosivujen tapahtumakalenterissa? Ei huolta. Voit lisätä tapahtumia kaupungin tapahtumakalenteriin osoitteessa: https://www.forssa.fi/tapahtumakalenteri/ilmoita-tapahtuma/.
Onko sinulla juttuidea, jonka haluat jakaa? Juttuvinkkejä ja mahdollista muuta tiedotettavaa voi lähettää kaupungin viestintäsuunnittelijalle osoitteeseen: joonas.lehtinen(at)forssa.fi. | |
| | Seuraa Forssan kaupunkia somessa:
#forssa #forssankaupunki #järkivihreäforssa
| | |
|