On vain oikeus ja kohtuus että puolet ministereistä on naisia!

Sipilän hallitus on miesvaltaisin hallitus kahteenkymmeneenkuuteen vuoteen. Mistä se meille kertoo? Ehkä siitä, että perhevapaita eikä työelämää uudisteta tasa-arvonäkökulma edellä.

Ministereiden työmäärä on aina haastava. Siitä ei varmasti päästä mihinkään. Mutta onko työtavoissa tai menetelmissä uudistettavaa? Voisiko työelämää ja perhe-elämää muokata siten että myös nainen voi onnistua yhdistämään perheellisyyden ja huippu-uran? Tarve tasapainottaa naisten ja miesten osallistumista ja valtaa ei ole pelkästään naisten asia. Hallituksen miesjohdon sitoutumisessa tasa-arvon toteuttamiseen ja osaamisessa tasa-arvon merkityksestä on paljon toivomisen varaa.

Itse sain nuorena kansanedustajana todistaa, miten Puhemies Riitta Uosukainen muokkasi eduskunnan istuntotyömenetelmiä siten, että työpäivien pituus oli paremmin ennakoitavissa. Muun muassa yölliset äänestykset lopetettiin täysin. Kolme alle kolmevuotiasta lasta kainalossa, olin itse useasti illalla myöhään joutunut heittäytymään taksiin eduskuntaan äänestykseen. Uudistus oli todellakin mullistava. Mutta vaikka nuorten kansanedustajien pienten lasten määrä oli silloin aika suuri, emme silti onnistuneet saamaan aikaan ratkaisua päiväkodista eduskunnan yhteyteen.

Presidentti Koiviston muistodokumentit näyttivät monia hienoja kuvia sen ajan politiikasta. Tunnusomaisesti niissä ei juurikaan esiintynyt naisia, ainakaan päättäjinä. Maan hallituksessa näytti olevan yksi nainen, eikä kansainvälisissä tapaamisissa presidentin taustavoimissa näkynyt yhtään naista. Presidentti Koivisto toi kuitenkin maan johtoon monin tavoin uudenlaisen presidentin ja tavan johtaa. Yksityiselämänkin kautta hän selvästi näytti, että hänen puolisonsa Tellervo Koivisto oli hänelle tasavertainen kumppani, joka itse toimi kansanedustaja. Olen varma, että hän tällä tavoin myös vaikutti yleiseen mielikuvaan miehisyydestä ja johtajuudesta modernimpaan ja tasavertaisempaan suuntaan.

Nyt on korkea aika miettiä miksi tasa-arvo ei näytä etenevän ikään kuin itsestään? Miksi esimerkiksi ei pidetä lähtökohtana sitä, että myös naiskansanedustajissa on riittävästi pätevyyttä ministereiksi? Riittävästi pätevyyttä, mihin tahansa tehtävään, haluaisin sanoa! Suomi täyttää sata vuotta, ja meillä olisi kaikki syy odottaa parempaa.

Eva Biaudet

Puheenjohtaja
Naisjärjestöjen Keskusliitto


Kuva: Paula Ojansuu/Studio Kraft  

 

 

         
   
 


Kuvat: Paula Ojansuu/Studio Kraft


Kuva: Tuula Palaste/Uusimaaviikko

 

Vaikuttamista naisten puolesta päätös päätökseltä

Valmisteilla oleva sote-uudistus koskettaa yli 200 000 naista työntekijänä ja on Suomen suurin naisia koskeva työelämäuudistus. Peräti yli 15 prosenttia Suomen työikäisistä työtä tekevistä naisista vaihtaa työnantajaa. Naisten osuus sosiaali- ja terveysalan yrittäjistä on yli 70 prosenttia ja näistä valtaosa on alle 10 työntekijän mikroyrityksiä. Samalla sote-uudistus vaikuttaa meihin kaikkiin palveluiden käyttäjinä. Miten uudistuksessa käy naisille työntekijöinä, palvelujen tuottajina ja palvelujen käyttäjinä? Näistä meille kaikille keskeisistä teemoista toimme näkemyksiämme ja vaikutimme yhteisesti Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöjen kanssa päätöksentekijöihin Naisjärjestöjen sote-klinikassa Eurooppasalissa 3.5.2017. Jäämme seuraamaan tilannetta ja jatkamme naisjärjestöjen yhteistä vaikuttamista.

Naisjärjestöjen Keskusliitto toimii ensimmäistä vuotta yhden vuosikokouksen mallilla. Yksimielisesti jäsenistön hyväksymä sääntöuudistus antoi mahdollisuuden järjestää toukokuun alussa yhteisesti valmistellun ja toteutetun kevättapahtuman, Naisjärjestöjen sote-klinikan. Lämmin kiitos kaikille Naisjärjestöjen Keskusliiton kanssa 16 eri sisällön valmisteluihin osallistuneelle järjestölle. Kiitos kaikille jäsenjärjestöille yhteisestä viestinnästä tärkeiden yhteisten tavoitteidemme puolesta!

Lue koko pääsihteeri Terhi Heinilän blogi alla olevasta linkistä:

 
         
         
   

Kutsu: 100 tasa-arvotekoa kevätkatsaus, järjestäjinä NJKL yhteistyössä Marttaliiton ja ulkoministeriön kanssa

Vielä ennen kesää päästään tasa-arvotekojen iloiseen tunnelmaan, kun ulkoministeriön tiloissa järjestetään 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsaus 31.5.2017 klo 8.30-11. Tilaisuudessa ulkoministeri Timo Soini kertoo ulkoministeriön yli sadasta tasa-arvoteosta sekä muusta tasa-arvotyöstä. Marttaliiton puheenjohtaja Lea Sairanen puhuu marttojen historian 118 tasa-arvoteosta ja NJKL:n puheenjohtaja Eva Biaudet alustaa ajankohtaisista asioista. Myös useat tasa-arvotekojen tekijät esittäytyvät.

Tervetuloa mukaan verkostoitumaan, inspiroitumaan ja ideoimaan!

Ilmoittautumiset etukäteen täällä. Huomaathan, että paikkoja on rajoitettu määrä.

Tervetuloa mukaan!

         
         
 


Kuvat: Paula Ojansuu/Studio Kraft

 

Naisjärjestöjen sote-klinikka: Naiset kantavat suhteettoman suuren osan sote-uudistuksen kustannuksista

Naisjärjestöjen Keskusliiton ja 16 yhteistyökumppanin yhteinen kevättapahtuma Naisjärjestöjen sote-klinikka kokosi naisjärjestöjen edustajia, naisyrittäjiä sekä poliittisia päätöksentekijöitä tasa-arvoteemaiseen ja naisnäkökulmaiseen sote-keskusteluun. Tilaisuus herätti paljon mielenkiintoa, ja saimme paitsi salin täyteen yleisöä, myös useita aiheesta kiinnostuneita seuraajia suoran striimin ääreen netissä.

Lue myös seminaarin kannanotto "Naiset kantavat suhteettoman suuren osan sote-uudistuksen kustannuksista" ja Naisjärjestöjen Keskusliiton lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta.

Lue linkistä, millaisia näkökulmia sote-uudistuksen sukupuolivaikutuksista seminaarissa esitettiin ja millaisia vinkkejä seminaarin key note -puhuja tohtori Karen Newbigging Birminghamin yliopistosta antoi sote-uudistuksen toteuttamiseen Englannista saatujen kokemusten perusteella.

 
         
   
 


Kuvat: Tuula Palaste/Uusimaa-viikko

 

100 TASA-ARVOTEKOA

Kilpailukykyseminaarissa ravisteltiin ennakko-oletuksia

Uudenmaan alueen 100 tasa-arvotekoa -alahanke huipentui perjantaina 12.5. Pasilan virastokeskuksessa järjestettyyn Uusia näkökulmia kuntien kilpailukykyyn -seminaariin, jossa tarkasteltiin kuntien mahdollisuuksia ja velvollisuuksia työhyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämisen näkökulmista. Tilaisuudessa puhuivat mm. Uudenmaan liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Outi Mäkelä sekä Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen jäsen, kansanedustaja Heli Järvinen.

Tilaisuudessa kuultiin myös konkreettisia esimerkkejä tasa-arvoteoista. Espoon kaupungin kehittämispäällikkö Kaarina Salonen kertoi Espoon uudesta tasa-arvopalkinnosta, jonka avulla halutaan kehittää kaupungin organisaation toimintaa entistä tasa-arvoisemmaksi. Kuntaliiton erityisasiantuntija Sinikka Mikola kertoi Eurooppalaisesta tasa-arvon peruskirjasta, jonka pohjalta Kuntaliitto on teettänyt uuden, käytännönläheisen "Tasa-arvo ajan tasalle" -oppaan. WOM Oy:n toimitusjohtaja Sinikka Mustakallio neuvoi puolestaan kuntia niihin tasa-arvotyön perusasioihin, joihin kuntien on ryhdyttävä. Ensimmäinen noista asioista on tasa-arvolain noudattaminen.

 
         
   
 


Kuvat: Paula Ojansuu/Studio Kraft 

 

Ketkä nappaavat viimeiset 30 paikkaa?

Sadasta tasa-arvoteosta on nyt 70 kasassa ja joitakin vielä työn alla. Nyt on loistava aika tulla vielä mukaan, sillä syksyllä juhlitaan jo hankkeen päätöstilaisuutta!

100 tasa-arvotekoa -hankkeen aikana olemme keränneet paitsi upean kumppaniverkoston ja vaikuttavan kunniatoimikunnan myös monipuolisen tasa-arvotekojen tekijäjoukon. Mukana on kuntia, järjestöjä, yliopistoja, yrityksiä, ministeriöitä ja muita toimijoita. Tästä verkostosta haluamme pitää kiinni myös juhlavuoden päättymisen jälkeen. Tämä työn jatko tulee olemaan esillä myös seuraavassa tilaisuudessamme, 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsauksessa keskiviikkona 31.5. klo 8.30-11 ulkoministeriön Meripajassa. Kevätkatsauksessa kuulet myös inspiroivia esimerkkejä tehdyistä tasa-arvoteoista ja tapaat verkostomme jäseniä. Ulkoministeriön laajaa tasa-arvotyötä esittelee ulkoministeri Timo Soini. Ennakkoilmoittautuminen on välttämätön, ilmoittaudu mukaan nyt! Lisätietoja täältä

Hankkeen onnistuneisuutta jo tässä vaiheessa kuvaa Hufvudstadsbladetin kaksi artikkelia, joissa toisessa esiteltiin tasa-arvotekoja ja toisessa kyseltiin sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoteon perään. On hienoa, jos voidaan ajatella että tässä vaiheessa täytyy selittää sitä, jos EI ole hankkeessa mukana.

100 tasa-arvotekoa -hankkeen Uudenmaan alueen alahankkeessa oltiin suoraan yhteydessä kaikkiin Uudenmaan alueen kuntiin ja haastettiin ne paitsi tekemään tasa-arvotekoja myös erityisesti sitoutumaan Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjaan. Kunnille koottu tasa-arvotietopaketti löytyy täältä

 
         
         
 

 

 

 

 

Esimerkkejä uusista tasa-arvoteoista:

Suomen UN Women

Suomen UN Women esittelee juhlavuoden 2017 ajan yhden tasa-arvoteon joka viikko. Mukana on mm. keskustelua ja tiedonvälitystä tasa-arvosta, feministisen tunnuspalkinnon myöntäminen, yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa sekä julkaisu- ja mediatoimintaa.

 
         
         
   

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön ensimmäinen julkaistu teko on yhdessä Olympiakomitean ja Paralympiakomiteakomitean kanssa haaste urheilun lajiliitoille erityisesti päätöksenteon ja valmennuksen tasa-arvon lisäämiseksi. Parhaiden ideoiden kehittelemiseksi ministeriö järjestää juhlavuoden aikana aiheesta työpajan liitoille.

 
         
         
 

 

Helsingin poliisilaitos

Helsingin poliisilaitos järjesti Taitaja2017-tapahtuman yhteydessä 17.5.2017 nuorille konsertin, jossa kerrotaan seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja siitä, miten toimia, jos oikeutta rikotaan. Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan 8.– 9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti.

 
         
         
 

 

Kutsu Hiki vie huipulle - tilaisuuteen

Tervetuloa #hikiviehuipulle -tilaisuuteen Helsingin Jäähallille 26.5.2017 klo 14-17!

Joukkuevoimistelun 18. maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 26.-28.5.2017 Helsingin Jäähallilla. Suomen Voimisteluliitolla on ilo kutsua sinut #hikiviehuipulle -tilaisuuteen, joka pitää sisällään lajiesittelyn joukkuevoimistelusta, #hikiviehuipulle -paneelikeskustelun sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä näkemään MM-kilpailuun osallistuvien huippumaiden kenraaliharjoitukset.

Panelistit ovat Emma Terho, Laura Lepistö, Marianne Vikkula ja Sari Multala. Panelistien esittelyt sekä tarkemmat tiedot tilaisuudesta löydät täältä.

Tilaisuus yhdessä #hikiviehuipulle -sosiaalisen median kampanjan kanssa on osa Naisjärjestöjen keskusliiton 100 tasa-arvotekoa -hanketta www.tasaarvo100.fi.Tilaisuus on kutsuvierastilaisuus ja vaatii ilmoittautumisen.

Katso myös kaikille avoimet voimistelutapahtumat täältä ja Sportmagasinetin juttu (kohdasta 10:17) OVO Teamista täältä.

 
         
   
 

 

AJANKOHTAISIA TASA-ARVOUUTISIA

Naisten osuus kuntapäättäjistä kasvoi - tasa-arvoiseen edustukseen yhä matkaa

Naisjärjestöjen Keskusliitto edellytti kuntavaalitavoitteissaan naisten määrän kasvattamista kuntien päätöksenteossa ja kampanjoi Äänestä naista -kampanjalla naisten äänestämisen puolesta. Miten tavoitteet toteutuivat?

Tilastokeskus on koonnut tausta-analyysin kuntavaaleissa ehdolla olleista ja valituksi tulleista:

Vuoden 2017 kuntavaaleissa valittiin yhteensä 8 999 valtuutettua kunnanvaltuustoihin. Ehdokkaista naisia oli 39,9 prosenttia ja valituista valtuutetuista 39 prosenttia. Äänistä naisehdokkaat saivat 44 prosenttia. Naisten osuus kunnanvaltuutetuiksi valituista kasvoi lähes 3 prosenttiyksiköllä edellisistä vaaleista, joissa se oli noin 36 prosenttia. Uusista valtuutetuista eli heistä, jotka eivät ole tällä hetkellä kunnanvaltuutettuja, naisten osuus on 44 prosenttia.

 
         
   
 

Naisia kolmannes kuntayhtiöiden hallituksissa

Sosiaali- ja terveysministeriö 28.3.2017

Kuntaomisteisten osakeyhtiöiden hallituksista 34 prosenttia on naisia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton yhteisestä selvityksestä, jossa on kartoitettu yhteensä 1716 kuntaomisteisen osakeyhtiön ylintä johtoa vuonna 2015.

Tilastokeskuksen laatimassa selvityksessä tarkastellaan ensimmäistä kertaa naisten ja miesten edustusta kuntaomisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa. Selvityksessä on keskitytty kuntaenemmistöisiin osakeyhtiöihin.

Selvitys julkaistaan kokonaisuudessaan toukokuussa.

 

 

Valtioneuvoston selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 2010. Väliraportti 2016

Hallitus antoi eduskunnalle selonteon naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta vuonna 2010. Selonteossa hallitus linjasi näkemyksensä tulevaisuuden tasa-arvopolitiikasta vuoteen 2020. Eduskunta edellytti selonteon käsittelyn yhteydessä, että työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle annetaan asiasta väliraportti vuonna 2016. Väliraportti on katsaus siihen, miten selonteon linjauksia on toimeenpantu toukokuuhun 2016 asti.

 
         
   
 

Keskuskauppakamari: Naisia ennätysmäärä pörssiyhtiöiden hallituksissa ja toimitusjohtajina

Keskuskauppakamari 11.5.2017

Naisten osuus kaikista suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituspaikoista nousee tänä keväänä 27 prosenttiinja suurissa pörssiyhtiössä 33 prosenttiin, selviää Keskuskauppakamarin selvityksestä.

 

 

 

International Gender Equality Prize

Finland has long traditions in advocating gender equality and promoting gender equality around the world. In 1906, Finnish women became the first in the world to receive full political rights. Equal succession rights were introduced even earlier than that in Finland, in 1878, and women have been entitled to complete university degrees since 1882. Throughout Finland’s independence, women have served as leaders in virtually all key positions, even as President of the Republic and as prime minister.

Discussion about equality is always topical, and especially today, even in Europe and other western societies. Equality is an opportunity for all societies in the world. This is why Finland is celebrating its 
centenary of independence by launching an international gender equality prize, which serves to keep discussion about equality alive and to improve the position of women and girls globally.

 
         
         
 


Tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammila Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen vieraana elokuussa 2016

 

Naisjärjestöt kiittävät!

Lämmin kiitos erinomaisesta yhteistyöstä tasa-arvosuurlähettiläs Anne Lammilalle kuluneella kaudellasi! On ollut ilo toimia kanssasi naisten oikeuksien edistämiseksi Suomessa ja maailmalla. Tänä aikana ulkoministeriö on mm. ilmoittanut yli 150 tasa-arvotekoa mukaan 100 tasa-arvotekoa - hankkeeseen ja molemmat ministerit, ulkoministeri Timo Soini ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, ovat sitoutuneet henkilökohtaisilla teoilla sukupuolten tasa-arvon edistämiseen.

Anne Lammila siirtyi 1.5.2017 alkaen Pietarin pääkonsulaatin päälliköksi. Lupasimme välittää suurlähettiläs Lammilan kiitokset yhteistyöstä Naisjärjestöjen Keskusliiton kanssa: "Pietarissa tavataan!" Pietarin konsulaatti on yksi Suomen suurimmista lähetystöistä. Onnea tuleviin myös tärkeisiin ja mielenkiintoisiin tehtäviin! Mielellämme toimimme yhteistyössä naisten aseman edistämisessä ja sukupuolten tasa-arvon tiedostamisessa aina tarvittaessa, myös Pietarissa ja Venäjällä.

 
         
         
 

 

JÄSENJÄRJESTÖISSÄ TAPAHTUU

Zonta International Piiri 20 ry julkilausuma 22.4.2017

Palkkatasa-arvo ja sote-uudistus

Zonta Internationalin Piirin 20 edustajat kokoontuivat kevätseminaariinsa Ouluun 22-23.4.2017 ja kiinnittävät erityisesti uusien kuntapäättäjien huomiota naispäättäjien määrään kunnan eri toimielimissä ja palkkatasa-arvoon naisten ja miesten välillä.

Naisilla on Suomessa keskimäärin korkeampi koulutus kuin miehillä. Siitä huolimatta naisia on merkittävästi vähemmän ylimmissä päätöksentekotehtävissä ja heidän euronsa on edelleen 10 – 20 % pienempi kuin miesten. Tämä johtuu useista, myös rakenteellisista seikoista, kuten työmarkkinoiden voimakkaasta eriytymisestä miesten ja naisten töihin ja niistä johtuvista koulutusvalinnoista, naisten suuntautumisesta määrä- ja osa-aikaisiin töihin työn ja perheen yhdistämisen vaikeuksien vuoksi ja siitä, että perhevapaat jakautuvat epätasaisesta.

 
         
         
 


Katso filmi klikkaamalla kuvaa

 

Kalevala Korun kesyttämättömät naiset

80-vuotisjuhliaan viettävä Kalevala Koru ottaa käyttöön uuden sloganin ”Kesyttämätöntä kauneutta”. Uutta sanomaa avaamaan Kalevala Koru on julkaissut filmin, jolla yritys juhlistaa naiseuden monimuotoisuutta.

- Me uskomme maailmaan, jossa jokainen saa toteuttaa itseään ja unelmiaan, juuri sellaisena kuin on. Se on unelma, jonka puolesta kannattaa puhua, summaa Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen.

Kalevala Koru sai 80 vuotta sitten alkunsa kunnianosoituksesta suomalaiselle naiselle, ja yritys on alkuajoistaan lähtien tukenut naisia eri tavoin: Korujen kautta on tehty naisiin ja lapsiin kohdistuvaa hyväntekeväisyyttä ja nostettu esiin Suomen historian naisvaikuttajia, sekä naisille merkittäviä teemoja, kuten äänioikeuden saamista. Sama tehtävä on edelleen ajankohtainen.

 
         
         
 

 

 

 

 

Järjestöjen ja maakuntien yhteistyö tulee todeta sote-järjestämislaissa

Naistenkartano ry:n toiminnanjohtaja Helena Palojärvi kirjoittaa THL:n blogissa järjestöjen merkityksestä sosiaali- ja terveyspalveluissa ja sote-uudistuksessa:

"Pienten järjestöjen merkitys on luultavasti suurempi, kuin moni sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia laskeva tällä hetkellä ymmärtääkään, koska niiden toiminta ehkäisee ihmisiä putoamasta kalliisiin palveluihin. Mikäli tällaisten järjestöjen rooli jää tulevaisuudessa vähäiseksi, jäänee kansalaisen rooliksi olla palveluiden kohde, käyttäjä tai kuluttaja."

 
         
         
   

Naisten Linja etsii kumppania jakamaan toimitilan

190 m² toimistosta vuokrattavana kaksi huonetta 25 m² + 21 m²

Vapaana kaksi toimistohuonetta (n. 6 työpistepaikkaa) aivan Helsingin keskustassa. Vuokraan sisältyy yhteisten tilojen käyttöoikeus. Toimitilaan on esteetön kulku.

 
         
         
   

KANSAINVÄLISIÄ KUULUMISIA

Report on CSW61 and Analysis of the Agreed Conclusions

The 61st session of the Commission on the Status of Women (CSW61) took place at the United Nations Headquarters in New York, from 13 – 24 March 2017, at a critical juncture in the changing political landscape and realignment of forces mobilized around the gender equality and women’s empowerment agenda (GEWE). Champions of GEWE, human rights and the women's movement saw this CSW as a litmus test of the strength of international political commitment in the face of fresh challenges to the historic and hard won normative gains of the gender equality compact secured especially between 2012-2016.

 
         
         
   

Commission on the Status of Women CSW61
Women’s Economic Empowerment in the Changing World of Work

13.-24.3.2017 New York

Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet ja pääsihteeri Terhi Heinilä osallistuivat YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan 61. CSW-istuntoon sen ensimmäisellä viikolla.

Vuoden 2017 teemana oli naisten taloudellinen voimaantuminen muuttuvassa työelämässä ja sivuteemana alkuperäiskansojen naisten voimaantuminen. Naisjärjestöjen Keskusliitto oli järjestämässä suomalaisten naisjärjestöjen, ulkoministeriön ja Suomen YK-edustuston yhdessä
järjestämää 12. kansainvälistä Helvi Sipilä -seminaaria, joka oli Suomen virallinen CSW-oheistapahtuma. Seminaarin aiheena oli Empowered futures - Sustainable economies.

Lue pääsihteerin raportti:

 
         
         
 

 

Japan Women Sport Leadership Conference

7.-9.4.2017 Tokio

Urheilu on suunnannäyttäjä sukupuolten tasa-arvossa koko yhteiskunnalle. Japanin urheilun korkein johto allekirjoitti Brighton plus Helsinki – julistuksen ja suositukset

Urheilu haluaa toimia koko yhteiskunnan sukupuolten tasa-arvon kehittäjänä Japanissa. Japanilla on paljon kehitettävää koko yhteiskunnassa. Se on sukupuolten tasa -arvon toteuttamisessa kansainvälisesti vasta sijalla 111. Japanin urheilu valmistautuu Tokion 2020 olympialaisiin ja paralympialaisiin ja joutuu huomioimaan Kansainvälisen olympiakomitean velvoitteet naisten urheilun ja koko roolin parantamisesta. Japanin viisi keskeisintä urheilutahoa allekirjoitti urheilun Brighton plus Helsinki -tasa-arvojulistuksen ja suositukset yhdessä IWG:n (International Working Group on Women and Sport, Brighton plus Helsinki Declaration on Women and Sport 2014) kanssa 11.4.2017 Tokiossa.

Lue pääsihteerin raportti konferenssista ja IWG-johtoryhmän kokouksesta:

 
         
         
 

Discrimination against women with regard to health and safety

To inform its thematic report, the Working Group on the issue of discrimination against women in law and in practice circulated a questionnaire about “Non-discrimination and equality with regard to health and safety”. Responses were received from different stakeholders, including Members States, civil society organizations and other actors, and contributions on issues related to the theme, submitted by several partners.

 

 

Women Deliver: Healthy Girls and Women = Healthy Societies

If we want girls and women to be able to thrive, we first have to ensure that they are healthy.

Each year, one billion people do not receive the health services they need. For girls and women, lack of access to care is compounded by other factors: stigma around mental health, the growing burden of non-communicable diseases (NCDs), gender-based violence, and out-of-pocket costs, to name a few.

And yet, there are already demonstrated strategies that can break down these barriers. From implementing women-centered care, to innovating health financing through Universal Health Coverage, to tackling NCDs like diabetes in pregnancy, there are concrete solutions that can improve the health of girls and women right now.

 
         
         
 

 

TOIMISTON KUULUMISIA

Alkava kesä tuo muutoksia Naisjärjestöjen Keskusliiton henkilökuntaan. Järjestösihteeri Anniina Vainion sijaisena aloittaa kesäkuun alussa Anni Hyvärinen. Hyvärinen on toiminut Keskusliitossa korkeakouluharjoittelijana keväällä 2016 ja projektikoordinaattorina sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta käsitelleessä hankkeessa kevään 2017 ajan. Annin tavoitatte sähköpostitse osoitteesta etunimi.sukunimi@naisjarjestot.fi ja 5.6. alkaen tutusta järjestösihteerin numerosta.

Toivotamme Annille antoisaa työrupeamaa Naisjärjestöjen Keskusliitossa sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien parissa!

 
         
         
 

 

AJANKOHTAISTA

Naisjärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä ulkoasiainministeriön ja Marttaliiton kanssa: 100 tasa-arvotekoa kevätkatsaus, Helsinki 31.5.2017

Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan torivartti, SuomiAreena, Pori 13.7.2017

100 tasa-arvotekoa - Seuraavat 100 vuotta. Suomi Areena, Pori 14.7.2017

100 tasa-arvotekoa -hankkeen päätöstilaisuus, Helsinki 10.11.2017

Naisjärjestöjen Keskusliiton sääntömääräinen vuosikokous, Tiedekeskus Heureka, Vantaa 29.11.2017

 
         
         
 

 

Uutiskirjeen ilmestysmisaikataulu keväällä ja kesällä 2017

Naisjärjestöjen Keskusliiton uutiskirje ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Seuraava uutiskirjeemme ilmestyy huhtikuussa 2017.

Jäsenjärjestöt ja yhteistyökumppanit, lähettäkää meille uutisia, artikkeleita tai ilmoituksia kesäkuun uutiskirjeeseen 5.6. mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto@naisjarjestot.fi.

Kevään 2017 aikataulu:

Julkaisupäivä/Aineistot

4. 12.6./5.6.

 
         
               

Naisjärjestöjen Keskusliitto –
Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Fredrikinkatu 39 C 22, 00120 Helsinki • toimisto@naisjarjestot.fi
www.naisjarjestot.fiwww.tasaarvo100.fi
#naisjärjestöt #tasaarvo100

 

 

 

 

 

 
 
 
 
  Naisjärjestöjen Keskusliiton rekisteri
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Y-tunnus: 0221053-8
Fredrikinkatu 39 C 22
00120 Helsinki
p. 046 922 2201