tasa-arvo on keskeinen osa kestävää kehitystä

Tasa-arvo on arvo itsessään, mutta se tukee ratkaisevalla tavalla myös monen muun tavoitteen, kuten rauhan, vakauden ja vaurauden, kehittymistä. Toukokuun lopussa vietettiin eurooppalaista kestävän kehityksen viikkoa. Kuten moni teistä hyvin tietää, YK:n uusissa kestävän kehityksen tavoitteissa sukupuolten tasa-arvolla on oma tavoitteensa, mutta sen lisäksi tasa-arvo on läpileikkaavana teemana kaikissa tavoitteissa. Ensi kertaa tavoitteet ovat myös universaaleja, eli velvoittavat myös meitä länsimaita.

On tärkeää, että myös kansallisesti tasa-arvo on olennainen osa kestävän kehityksen velvoitteiden toteuttamista. Tämä edellyttää sitä, että tasa-arvo on vahvasti esillä myös kestävän kehityksen seuranta- ja arviointijärjestelmissä. Esimerkiksi tällä hetkellä niistä 39 indikaattorista, joilla Suomi mittaa edistymistään kestävän kehityksen tavoitteissa, vain kaksi liittyy suoraan sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Toinen näistä koskee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja toinen palkkaeroja, jotka ovat molemmat kriittisen tärkeitä asioita. Kuitenkin olisi tärkeää seurata myös muita tekijöitä, kuten esimerkiksi miesten ja naisten vanhempainvapaiden käyttöä tai naisten osuutta pörssiyhtiöiden johtajista. Tällaisia tilastotietojahan kerätään jo tällä hetkellä, eli tätä varten ei tarvitsisi edes tuottaa uutta tietoa, vaan vain hyödyntää jo olemassa olevaa.

Tutkimus- ja tilastotiedon käyttö on todella tärkeää. Vastuullinen toiminta perustuu tosiasioihin. Olemme seuranneet huolestuneina ”vaihtoehtoisten faktojen” tuloa keskusteluun. Väärä tieto ei ole mielipide. Olemmekin todella tyytyväisiä, että 100 tasa-arvotekoa -hankkeeseen kuuluu paljon tekoja, joissa tuotetaan uutta tietoa tasa-arvosta ja levitetään sitä. Tutkimuksia ja selvityksiä tasa-arvon toteutumisesta tekevät esimerkiksi Oulun yliopisto, puolustusvoimat ja Yle. Tilastokeskus ja THL parantavat tasa-arvotilastojen saatavuutta.

Tasa-arvoteot ovat myös kestävän kehityksen tekoja.

Naisjärjestöjen Keskusliitto tekee tietenkin oman osuutensa tasa-arvotyöstä. Toukokuun alussa Eurooppasalissa keskustelimme sote-uudistuksen vaikutuksista naisiin ja tasa-arvoon. Sote-uudistus vaikuttaa 220 000 alan työntekijään, joista 90 prosenttia on naisia. Myös sote-alan yrittäjistä yli 70 prosenttia on naisia ja valtaosa sote-alan yrityksistä on pieniä, alle 10 hengen mikroyrityksiä. Uudistus vaikuttaa naisiin sote-palvelujen käyttäjinä, työntekijöinä ja palveluntuottajina. Siksi asiaa koskevassa lainsäädännössä ja sen toimeenpanossa pitää huomioida uudistusten merkittävät naisiin kohdistuvat vaikutukset.

Muutama viikko sen jälkeen järjestimme osana 100 tasa-arvotekoa -hanketta kuntien kilpailukykypäivän yhdessä Uudenmaan liiton kanssa. Tilaisuudessa tarkasteltiin kuntien mahdollisuuksia ja velvollisuuksia työhyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämisen näkökulmista. 

Kevätkauden huipensi 100 tasa-arvotekoa -kevätkatsaus ulkoministeriössä. Tilaisuuden pääpuheenvuoron käytti ulkoministeri Timo Soini, joka kertoi ulkoministeriön tasa-arvotyöstä ja -teoista. Erityisesti ulkoministeri käsitteli koulutusta, naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa ja rauhanvälitystyötä. Tilaisuuden kumppanimme Marttaliitto esitteli 118-vuotista tasa-arvotekojen historiaansa ja tasa-arvoteoistaan kertoivat myös Espoon kaupunki, Tehy, Finnair, African Care ja Naisten Linja. Lämmin kiitos kaikille puhujille ja osallistujille, arvostamme todella yhteisiä kohtaamisiamme ja keskustelujamme! 

Nyt poliittisen turbulenssin ja juhannuksen odotuksen välimaastossa on vaikea ajatella vielä syksyä, mutta sieltä sekin aikanaan tulee. Viime vuonna uudistettujen Naisjärjestöjen Keskusjärjestön sääntöjen mukainen ensimmäinen vuosikokous järjestetään marraskuun lopussa. Marraskuun alussa taas juhlimme 100 tasa-arvotekoa -hankkeen päätöstilaisuutta Helsingin yliopiston juhlasalissa.

Yksi valmistelemistamme uusista teemoista on digitalisaatio, joka on muokannut ja muokkaa edelleen yhteiskuntiamme huimalla tavalla. Vaikka siihen liittyy haasteita, tytöille ja naisille digitalisaatio voi toimia mahdollisuutena: digitalisaatio ja sen myötä robotisaatio ja keinoälyn kehittyminen voivat luoda uudenlaisia töitä, palveluja ja esimerkiksi mahdollisuuksia työn ja perheen yhdistämiselle. Tytöt ovat kuitenkin edelleen pahasti aliedustettuina tekniikan alan koulutusohjelmissa. Vuoden 2015 tilastojen mukaan tekniikan ja liikenteen alan uusista ammatillisen tason oppilaista 20 prosenttia oli naisia. Ammattikorkeakouluissa aloittaneista alan opiskelijoista puolestaan 14 prosenttia oli naisia. Yliopistojen tieto- ja tietoliikennetekniikka-alan kandiopiskelijoista naisia on vain 15 prosenttia, ja alan maisteriopiskelijoista vain 10 prosenttia. Teknologiateollisuuden vuoden 2015 tilaston mukaan koko teknologia-alan työvoimasta 21,9 prosenttia ja tietotekniikka-alan työvoimasta 28,2 prosenttia oli naisia. Toivomme voivamme aloittaa digitalisaatio-hankkeen ensi vuoden alkuun mennessä.

Sitä ennen tahdon toivottaa teille kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesää! Kerätään nyt rauhassa voimia syksyn koitoksiin! Glad sommar!

Eva Biaudet

Puheenjohtaja
Naisjärjestöjen Keskusliitto

Kuuntele Eva Biaudet'n haastattelu Svenska Ylen pääuutislähetyksessä 31.5.2017 täältä.

Kuva: Paula Ojansuu/Studio Kraft  

 

         
         

 

 

Tasa-arvoteoilla vaikutusta

Viime viikonloppuna järjestetyssä European Women’s Lobbyn vuosikokouksessa Unkarin Women’s Lobby kertoi järjestönsä valtiontuen lopettamisesta ja epävarmasta tilanteesta saako järjestö ylipäätään jatkaa työtään. Samaan aikaan Suomen Unkarin suurlähetystö on osana 100 tasa-arvotekoa –hanketta ehdottanut järjestölle yhteistyötä seminaarin järjestämiseen naisten oikeuksista Budapestissa syyskuun alussa. Tiukassa kansallisessa tilanteessa tämä yhteistyöpyyntö auttaa järjestöä jaksamaan työssään. Samalla tasa-arvoteot osoittavat merkityksellisyytensä. Osana Suomen itsenäisyyden juhlavuotta voimme vaikuttaa sukupuolten tasa-arvon puolesta Suomessa ja maailmalla.

Euroopan unioni on tällä viikolla allekirjoittanut Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen Istanbulin sopimuksen. EU-jäsenvaltioista puolet, 14, on ratifioinut sopimuksen ja seuraavaksi odotamme tulevan EU-puheenjohtajamaa Viron ratifiointia. Myös kansallisesti Istanbulin sopimus on ajankohtainen. Osallistuimme tällä viikolla ulkoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön johdolla järjestettyyn työpajaan Suomessa tehtävästä sopimuksen toimeenpano-ohjelmasta vuosille 2018-2021...

Lue NJKL:n kannat Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon tästä.

Terhi Heinilän EWL-raportti

Lue koko pääsihteeri Terhi Heinilän blogi alla olevasta linkistä:

 

         
         

 

 Tarjolla vaikuttamisen paikkoja osaaville naisille!

Naisjärjestöjen Keskusliiton sääntömääräinen vuosikokous järjestetään keskiviikkona 29.11.2017 klo 15-20 Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Kokous on vaalikokous, jossa valitaan neljä hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle toimikaudelle 2018 – 2020.

Kutsu asettaa ehdokkaita Naisjärjestöjen Keskusliiton hallitukseen on lähetetty jäsenjärjestöjen edustajille sähköpostitse 9.6.2017. Ehdokaslomake liitteineen löytyy myös Naisjärjestöjen Keskusliiton nettisivulta. Ehdokaslomake tulee palauttaa täytettynä ja virallisten nimenkirjoittajien allekirjoittamana pyydettyine liitteineen keskusliiton toimistoon 16.10.2017 klo 16.00 mennessä joko skannattuna toimisto (at) naisjarjestot.fi tai kirjepostilla osoitteeseen Fredrikinkatu 39 C 22 00120 Helsinki.

 

 
         
         

 




 

100 tasa-arvotekoa tunnetaan jo monessa maassa!

Suomen Kroatian suurlähetystö järjesti tiistaina 13.6.2017 yhdessä Kroatian hallituksen tasa-arvoyksikön ja Kroatian parlamentin tasa-arvovaliokunnan kanssa 100 Acts for Gender Equality in Croatia -kampanjan lanseerauksen. Hankkeen tarkoituksena on tuottaa myös Kroatiassa sata tasa-arvotekoa. Lanseeraustilaisuudessa puhuivat Kroatian hallituksen tasa-arvoyksikön johtaja Helena Štimac Radin, PR-yritys IMC Agencijan johtaja Ankica Mamić, PwC:n maajohtaja John Gašparac, Kroatian parlamentin tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Ivan Vilibor Sinčić ja Suomen suurlähettiläs Timo Rajakangas. Lanseeraus ajoitettiin aikaan, jolloin 100 tasa-arvotekoa -hankkeen toisen vetäjätahon, tasa-arvoasian neuvottelukunnan (TANE), delegaatio oli vierailulla Kroatiassa. Lanseeraustilaisuuden puhujiin kuuluikin myös TANEn varapuheenjohtaja Kirsi Marttinen. Kroatian 100 tasa-arvotekoa -hankkeen suojelijana toimii maan presidentti Kolinda Grabar-Kitarović...

100 tasa-arvotekoa -hanke Ylen Ajantasassa 

 

         
         

 

 

100 tasa-arvotekoa ja naisjärjestöt mukana Porin SuomiAreenassa!

Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunta ovat heinäkuussa mukana Porin SuomiAreenassa: humoristinen ”Oho, Suomi ei olekaan tasa-arvoinen” -torivartti on torstaina 13.7. klo 12.45 Porin torilla MTV-lavalla ja keskustelutilaisuus perjantaina 14.7. klo 10 Porin kaupungintalon pihalla. Keskustelutilaisuudessa ovat mukana mm. kunniatoimikuntamme puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen sekä NJKL:n puheenjohtaja Eva Biaudet. Tasa-arvoa SuomiAreenassa - tapahtuma Facebookissa 

Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöistä SuomiAreenassa ovat mukana mm. Maa- ja kotitalousnaisetMarttaliitto, Soroptimist International Finland ry, Suomen YrittäjänaisetTunne rintasi ry, ja Zonta International Piiri 20 ry. Lämpimästi tervetuloa tapaamaan NJKL:n jäsenjärjestöjä toreille ja teltoille!

Tunne rintasi ry osallistuu Suomi Areenaan ensimmäistä kertaa: "Kerromme kansalaistorin Tunne rintasi -teltalla maanantaista keskiviikkoon 10.-12.7.2017 toiminnastamme sekä rintojen omatarkkailusta ja rintasyövän varhaistoteamisesta. Keskiviikkona 12.07.2017 klo 15:20 - 15:40 MTV-lavan torivartissa meillä on ohjelmassa ”Tee terveysteko, tartu tissiin!” asiaa rintojen omatarkkailusta pilke silmäkulmassa", kertoo toiminnanjohtaja Sonja Raunio

 

         
       

 

 

 


Kuvat: Paula Ojansuu/Studio Kraft 

 

 

Tasa-arvoa voi edistää vertaisryhmin, palkinnoin ja kampanjoin

100 tasa-arvotekoa -kevätkatsaus kokosi yhteen yli 70 tasa-arvon ystävää ulkoministeriön Valopihaan, missä toukokuun viimeisenä päivänä pohdittiin tasa-arvoa Suomessa ja kansainvälisesti sekä erityisesti sitä, miten tasa-arvoa voi edistää. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä ulkoasiainministeriön ja Marttaliiton kanssa.

”Ulkoministeriö tekee osana 100 tasa-arvotekoa -hanketta yli sata tasa-arvotekoa ympäri maailmaa. Tämä sopii meille hyvin luontevasti, sillä onhan yksi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan prioriteeteista tyttöjen ja naisten oikeudet. Tämä on minulle henkilökohtaisestikin tärkeä aihe”, sanoi ulkoministeri Timo Soini puheenvuorossaan. Lue koko puhe täältä.

Marttaliiton puheenjohtaja Lea Sairanen muistutti marttojen 118-vuotiaasta historiasta: jo vuonna 1906 Martat pitivät yhdessä Naisasialiitto Unionin kanssa kokouksia naisten äänioikeudesta. Vuonna 1936 Marttaliitto kehotti marttoja asettamaan tuleviin kunnallisvaaleihin naisehdokkaita.

Suomi100-sihteeristön pääsihteeri Pekka Timonen toi terveiset juhlavuoden kokonaiskulusta. Timonen totesi, että 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kaltaiset osallistavat ohjelmat ovat juhlavuoden ytimessä ja että tasa-arvo on juhlavuoden keskeisiä teemoja. 

Espoon kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Elo esitteli Espoon tasa-arvotyötä ja uutta tasa-arvopalkinto TASSUa, African Care ry:n puheenjohtaja Batulo Essak kertoi maahanmuuttajanaisia voimauttavasta Meidän perheemme -toiminnasta ja Finnairin henkilöstöjohtaja Eija Hakakari puhui tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteuttamisesta niin asiakasprosesseissa kuin eri ammattiryhmissäkin. Naisten Linja Suomessa ry:n suunnittelija Noora Siivonen kertoi keväällä 2017 yhteistyössä Setan Transtukipisteen kanssa toteutetusta, Suomen ensimmäisestä  verkkovertaisryhmästä väkivaltaa kohdanneille transfeminiineille. Tehyn tiedottaja Jaana Reijonaho esitteli Nollatoleranssi raskaussyrjnnälle -kampanjaa, jonka Tehy lanseerasi näkyvästi naistenpäivänä. Tehyn jäsenistöstä 92 % on naisia.

Inspiroidu esimerkeistä ja tule mukaan tekemään tasa-arvotekoja!

Katso kaikki tilaisuuden kuvat täältä

 

         
         

 

 

 

 

 

Esimerkkejä uusista tasa-arvoteoista:

Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunta teettää ”Puheenvuoroja tasa-arvosta yliopistoyhteisössä” -videosarjan, jossa käsitellään tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja esteettömyyteen liittyviä teemoja.

”Helsingin yliopisto on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisemään syrjintää kaikessa toiminnassaan. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä niiden osana esteettömyys ovat osa monikulttuurisen ja monikielisen yliopistoyhteisön laatua”, sanoo yliopiston tasa-arvosta vastaava vararehtori Pertti Panula.

 

         
         

 

 

SAK, STTK ja Akava

Palkansaajajärjestöjen SAK, STTK ja Akava tekevät yhteisen tasa-arvokiertueen, joka vierailee vuoden 2017 aikana viidellä eri paikkakunnalla esittelemässä hyviä ja toimivia käytäntöjä työpaikoilta ja nostamassa esiin tasa-arvon edistämisen monia positiivisia vaikutuksia. Kiertueella pyritään tavoittamaan erityisesti  luottamusmiehiä, luottamusvaltuutettuja, työsuojeluvaltuutettuja, tasa-arvoryhmien jäseniä ja ammattiyhdistysten jäseniä.

 

         
         

 

 

Ensi- ja turvakotien liitto

Ensi- ja turvakotien liiton osallistava Tarinakengät -näyttely tuo naisten kokemaa väkivaltaa esiin taiteen kautta. Näyttelyn kengät kertovat 22 aitoa tarinaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siitä selviämisestä. ”Lähisuhdeväkivalta on Suomessa edelleen liian vaiettu ilmiö. Vaikka joka kolmas nainen Suomessa joutuu väkivallan tai sen uhan kohteeksi perhe- ja lähisuhteissaan, se tulee kuitenkin yhä liian harvoin ulkopuolisten, läheisten tai viranomaisten tietoon” Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä sanoo. 

 

         
         

 



Kuvassa MiB:n edunvalvonta-vastaava Hanne Hirvonen,  ja sidosryhmävastaava Emma Ruuskanen tyttärineen sekä NJKL:n hallituksen jäsen Satu Keiski-Toni

 



 

Esittelyssä NJKL:n uusi jäsenjärjestö Mothers in Business MiB ry

Naisjärjestöjen Keskusliiton tuorein jäsenjärjestö on uraäitejä valtakunnallisesti yhdistävä Mothers in Business MiB ry.

Näin järjestön toimintaa kuvailee MiB:n hallituksen edunvalvontavastaava Hanne Hirvonen:

"Me Mothers in Business MiB ry:ssä yhdistämme korkeasti koulutettuja ja urahenkisiä äitejä. Tarjoamme heille mahdollisuuden ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen äitiysloman aikana sekä työelämään paluun jälkeen. Järjestämme kehittäviä tilaisuuksia ja toimintaa, johon voi lähtökohtaisesti aina osallistua lapsen kanssa. Verkostoitumisen ja ajatusten vaihtamisen alustana toimivat myös Facebook-ryhmämme, joissa käydään aktiivista keskustelua.

Järjestöömme kuuluu jo yli 2300 jäsentä ja kasvamme jatkuvasti - jo seitsemässä eri kaupungissa toimii oma MiB ry:n paikallisjaosto. Toimintaamme pyöritetään pääosin aktiivisten jäsenten vapaaehtoistoimin, minkä lisäksi yhdistyksellämme on uusi palkattu projektipäällikkö Jonna Lampinen. Tavoitteemme on olla valtakunnallinen uraäitien verkosto ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. 

Saat lisätietoa toiminnastamme verkkosivuiltamme osoitteesta http://www.mothersinbusiness.fi/ sekä seuraamalla sosiaalisen median kanaviamme @MiB_ry TwitterissäMothers in Business MiB ry Facebookissa ja MiB LinkedInissä. Bloggaamme myös säännöllisesti erilaisista yhdistyksemme ajankohtaisista asioista sekä jäsentemme maailmaa koskettavista aiheista osoitteessa MiB bloggaa."

Mothers in Business on mukana myös 100 tasa-arvotekoa -hankkeessa: MiB rohkaisee tyttöjä teknisille ja matemaattisille aloille vierailemalla syksyn 2017 aikana kouluissa kertomassa inspiroivasti ja rohkaisevasti teknisten alojen opinto-ja urapoluista.

 

         
       

 

 

 

AJANKOHTAISTA

Kuntaomisteisten yhtiöiden sukupuolijakaumaa on seurattava säännöllisesti

Raportti naisten ja miesten edustuksesta kuntaomisteisten yhtiöiden ylimmässä johdossa on valmistunut. STM:n ja Kuntaliiton Tilastokeskuksella teettämä selvitys kuntaenemmistöisten yhtiöiden johtotehtävien jakaantumisesta sukupuolen mukaan on ensimmäinen laatuaan. Selvityksen ensimmäiset tulokset julkistettiin maaliskuussa 2017.

Selvityksessä tarkastellaan naisten ja miesten osuuksia kuntaenemmistöisten yhtiöiden johdossa. Kuntien omistamien osakeyhtiöiden hallitusten jäsenistä 34,0 prosenttia oli naisia vuonna 2015. Toimitusjohtajista naisia oli 23,6 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajista 16,0 prosenttia. Noin 10 prosentissa yhtiöiden hallituksia ei ollut lainkaan naisjäseniä. 

 

         
         

 

 

 

 

Työelämän muutosten vaikutukset miesten ja naisten työmarkkina-asemaan ja samapalkkaisuuteen kunta-alalla ja valtiolla 1995-2013

Ammattirakenteen muutos on selvästi pienentänyt naisten ja miesten välisiä palkkaeroja erityisesti valtiolla. Kunta-alalla vaikutukset jäivät huomattavasti pienemmiksi. Sekä kunnissa että valtiolla Sosiaali- ja terveysministeriöön uuden tutkimuksen mukaan ammatit jakautuvat edelleen voimakkaasti naisten ja miesten ammatteihin. Ammattien eriytyminen on keskeinen sukupuolten palkkaeroja ylläpitävä tekijä molemmilla sektoreilla.

Tutkimuksen toteutti Tilastokeskus. Julkistustilaisuuden Kiasmassa 15.6. avasi perhe- ja peruspalveluministerin erityisavustaja Riikka Pirkkalainen ja tuloksia esitteli Tilastokeskuksen erikoistutkija Pekka Laine.

 

         
         

 


Kuvassa presidentti Tarja Halonen, professori Hele Savin ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila

 

Naisille suunnattu eduskunnan innovaatiopalkinto professori Hele Savinille

Naisjärjestöjen Keskusliitto onnittelee lämpimästi Aalto-yliopisto professori Hele Savinia naisille suunnatusta eduskunnan innovaatiopalkinnosta. Savin on elektronifysiikan tutkimusryhmän johtaja Sähkötekniikan korkeakoulun mikro- ja nanotekniikan laitoksella. "Haluan rohkaista kaikkia naisia tutkijoiksi. Olen ylpeä siitä, että olen perustanut Suomeen uudenlaisen tutkimusryhmän."

Palkinnon tehtävänä on tuoda esiin naisten merkitys innovoinnissa ja talouskasvussa. Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola avasi naisille suunnatun innovaatiopalkinnon jakotilaisuuden kesäkuun 1. päivänä Pikkuparlamentissa. Suomea on totuttu pitämään tasa-arvon mallimaana. Työtä tasa-arvon puolesta kuitenkin riittää. Valintaraadin puheenvuoron käytti Tekniikan Akatemian hallituksen puheenjohtaja Marja Makarow. Suomessa naiset ovat edelleen aliedustettuina professorikunnassa, ja innovaattoreina lähes näkymättömiä. Innovaatioehdotuksia saatiin 29. Arviointiraadin kuului kuusi kotimaista asiantuntijaa teknologian ja talouden aloilta. Hakijoista valittiin 6 kärki-innovaatiota, joiden tuli olla tiedepohjaisia ja uusia tieteellinen avaus.

Puhemies Maria Lohela korosti puheessaan koko yhteiskunnan läpäisevää tasa-arvon periaatetta. "On ajateltava olematonta, eikä olemassa olevaa. Vain yksi 20 keksinnöstä on naisen tuottama. Huolellinen valmistautuminen säästää aikaa toteutukselta ja ehkä maammekin. Naiset ovat vastanneet sosiaalisista innovaatioista, miehet teknisistä innovaatioista. Olemme riippuvaisia maapallosta ja sen resursseista. 

 

         
         

 

 

Annamaija Eskola NJKL:n edustajana LUMA-neuvottelukunnassa

Aiemmin pitkään Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa Kalevalaisten Naisten Liiton edustajana toiminut Annamaija Eskola on nimitetty NJKL:n edustajaksi  kansalliseen LUMA-neuvottelukuntaan, joka toimii LUMA-keskus Suomen johtokunnan neuvoa-antavana keskustelufoorumina. Neuvottelukunta kokoontuu vähintään kerran vuodessa.

Annamaija osallistui neuvottelukunnan mukana valtakunnallisille LUMA-päiville 22.-24.5.2017.

 

         
         

 




Voimisteluliitto / kuvaaja Akifoto



 

JÄSENJÄRJESTÖISSÄ TAPAHTUU

Huippu-urheilun juhlaa Suomen Voimisteluliiton joukkuevoimistelun MM-kisoissa Helsingin jäähallissa

Lämpimät onnittelumme Suomen Voimisteluliitto, loistavasti onnistuneiden joukkuevoimistelun MM-kilpailujen järjestämisestä! Onnea Minetit joukkuevoimistelun maailmanmestaruudesta! 

Naisjärjestöjen Keskusliitto oli mukana kannustamassa Suomen joukkuevoimistelutiimejä huippusuorituksiin toukokuun lopussa täydessä Helsingin Jäähallissa. Kiitos Yle Urheilu televisioinnista ja lajin esiin nostosta. Kiitos HS.fi - Helsingin Sanomat hyvistä artikkeleista.

 

         
         

 

 

Avoin työpaikka: Talouspäällikkö, Suomen NNKY-liitto

Suomen NNKY-liitto etsii talouspäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.9.2017 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Talouspäällikkö vastaa liiton taloushallinnosta ja sen kehittämisestä. Itsenäisiin ja monipuolisiin tehtäviin kuuluu liiton talouden suunnittelu ja raportointi, varainhankinta sekä liiton kiinteistöjen isännöinti ja omaisuuden hoito. Talouspäällikkö vastaa tilitoimistoyhteistyöstä, toimii liiton hallituksen sihteerinä ja hoitaa henkilöstöhallintoa yhdessä pääsihteerin kanssa. Hän raportoi työn tuloksista pääsihteerille. Työ sisältää viikonlopputyötä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää vähintään viiden vuoden taloushallinnon kokemusta ja vastaavaa koulutusta sekä sujuvaa englannin kielen taitoa. Odotamme yhteistyökykyä, itsenäisyyttä, numeroiden hallintaa ja intoa kehittämiseen ja kehittymiseen. Katsomme eduksi kokemuksen isännöinnistä, omaisuudenhoidosta sekä henkilöstöhallinnon tehtävistä ja ruotsin kielen osaamisesta.

Suomen NNKY-liitto noudattaa sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.

Sähköisten hakemusten ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen on oltava perillä viimeistään 16.7. osoitteella hakemus@ywca.fi. Lisätietoja antaa pääsihteeri Anne Pönni 22.6.klo 10-12 sekä 27.6. klo 10-12 puh. 050 366 1707.

 

 

         
         

 

 

 

Suomen Valkonauhaliiton tapahtumat syksyllä 2017

Suomen Valkonauhaliiton syksyn tapahtumiin kuuluu "RAKAS RÄMÄ, MUTTA OMA - Tarinoita päihteiden värittämistä perhetarinoista" -seminaarikiertue ja musiikillisia tilaisuuksia.

 

         
         

 

 

Save the date: African Caren hyvinvointihankkeen loppuseminaari              

Maanantaina 25.9.2017 klo 11:30-16
Eurooppa-salissa (Malminkatu 16, 00100 Helsinki)    

African Care ry:n maahanmuuttajanaisten ja heidän perheidensä terveyttä, hyvinvointia ja osallisuutta edistävän hankkeen loppuseminaarissa esitellään viranomaisille ja yhteistyökumppaneillemme hankkeen hyviä käytänteitä ja keskustellaan hankkeeseen liittyvistä teemoista. Asiantuntijoina seminaarissa toimivat maahanmuuttajanaiset.

Varaa aika kalenteristasi! Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet elokuussa www.africancare.fi

 

         
         

 

 

Kalevalaiset naiset juhlistavat 100-vuotiasta Suomea kansallispukujen tuuletuspiknikillä

Suomi 100 – kansallispukujen tuuletuspiknik 5.8.2017 klo 12 Esplanadin puistossa Helsingissä

Tervetuloa Kalevalaisten Naisten Liiton piknikille Esplanadin puistoon kansallispuvuissa! Kansallispukujen tuuletuspiknik on osa Suomi 100 -ohjelmaa. Kansallispukujen tuuletuspäivää vietetään lauantaina 5.8.2017 eri puolilla Suomea ja myös Ruotsissa. Tule mukaan kansallispuvussa, kansanpuvussa, muinaispuvussa tai yhdistäen kansallispuvun osa muihin vaatteisiin. Nostetaan yhdessä malja 100-vuotiaalle Suomelle klo 12 joka paikassa! 

 

         
         

 

 

 

Save the date: Suomalainen Naisliitto juhlii 110-vuotista naisasiataivaltaan

Suomalainen Naisliitto juhlii 110-vuotista taivaltaan naisasian puolesta  21.10.217 klo 14-16.30 Finlandia-talon Helsinki-salissa. Ohjelmassa luvassa naisten ääniä, musiikkia, puhetta ja muisteloita. Puhujina mm. Eva Biaudet ja Siiri Rantanen. Musiikkiesityksistä vastaavat Suvi Aalto ja muut nuoret ja taitavat naismuusikot.

 

         
         

 

 

 

MUITA TASA-ARVOUUTISIA

Poikkitieteellinen seminaari suomalaisten naisten kansainvälisestä toiminnasta

Kansallisarkisto, tasa-arvoasiain neuvottelukunta ja Suomen YK-liitto järjestävät 2.10.2017 suomalaisten naisten kansainvälistä toimintaa ja verkostoja käsittelevän poikkitieteellisen iltapäiväseminaarin. Seminaari tarjoaa ideoita ja inspiraatiota suomaisten naisten kansainvälisen vaikuttavuuden tutkimiseen. Mikä on ollut eri tahojen rooli naisten oikeuksien ja tavoitteiden edistämisessä? Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet naisten verkostoitumiseen eri aikoina? Miten YK:n kansainvälisen naisten vuoden 1975 aikaansaama muutos kansainvälisten suhteiden hoitamisessa heijastui suomalaiseen todellisuuteen?

 

         
         

 

Collective Complaint on Equal Pay for Equal Work

The University Women of Europe has filed collective complaints for application of the Social Charter in the 47 countries members of the Council of Europe stating women are not treated equal as they earn structurally less than men for equal work. As an international INGO, UWE is allowed to submit a collective complaint of violation of the European Social Charter.

The complaints for violation of the European Social Charter for equal pay for equal work between man and women against the following states: Belgium, Bulgaria, Czech Republic, Croatia, Cyprus, Finland, France, Greece, Ireland, Italy, Netherlands, Portugal, Norway, Slovenia and Sweden can be found on the website of the COE. Only 15 countries in 47 states members of the Council of Europe accept collective complaints.


 

Women’s organisations call for “revolution, not reform”

20 years loud and united. Today [Brussels, 8 June 2017] in Brussels, the European Women’s Lobby (EWL) organises an international conference and demonstration gathering more than 350 experts, professionals, decision-makers, women’s rights defenders, and activists from all over Europe.

With these events we mark 20 years of action by the EWL’s Observatory on Violence Against Women and Girls, a unique network that has played a key role in advising the EWL about the reality of violence against women in the European Union (EU) and fuelling EWL’s advocacy messages and demands.

The Observatory was created in 1997 to monitor the commitments made by the EU member states after the Beijing Conference on women’s rights in 1995. As a political body, EWL’s Observatory ensures that Violence Against Women and Girls is high on the political agenda and that decision-makers are accountable for their commitments. It was thanks to its Observatory, that the EWL issued the first European data on domestic violence in 1999.

 

         
         

 

 

TOIMISTON KESÄKUULUMISET

Naisjärjestöjen Keskusliiton toimisto on kiinni 3.-28.7.2017.

Heinäkuussa Naisjärjestöjen Keskusliitto marssii Helsinki Priden kulkueessa lauantaina 1.7. Kokoonnumme Kansalaistorilla klo 12, ja kulkue lähtee kohti Kaivopuistoa klo 13. Seuraa tarkempaa tiedotusta NJKL:n nettisivuilta ja Facebookista! 

Lisäksi olemme mukana Porin SuomiAreenassa 100 tasa-arvotekoa -hankkeen merkeissä. Kesäkuukausina tavoitat meidät parhaiten sähköpostilla anni.hyvarinen@naisjarjestot.fi tai puhelimitse 050 388 8868.

Aurinkoista kesää!

 

         
         

 

 

AJANKOHTAISTA

Naisjärjestöjen Keskusliitto mukana Helsinki Priden kulkueessa 1.7.2017

Naisjärjestöjen Keskusliiton ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan torivartti, SuomiAreena, Pori 13.7.2017

100 tasa-arvotekoa - Seuraavat 100 vuotta. Suomi Areena, Pori 14.7.2017

100 tasa-arvotekoa -hankkeen päätöstilaisuus, Helsinki 10.11.2017

Naisjärjestöjen Keskusliiton sääntömääräinen vuosikokous, Tiedekeskus Heureka, Vantaa 29.11.2017

 

         
         

 

 

Uutiskirjeen ilmestysmisaikataulu syksyllä 2017

Naisjärjestöjen Keskusliiton uutiskirje ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Seuraava uutiskirjeemme ilmestyy elo-syyskuussa 2017.

Jäsenjärjestöt ja yhteistyökumppanit, lähettäkää meille uutisia, artikkeleita tai ilmoituksia kesäkuun uutiskirjeeseen 18.8. mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto@naisjarjestot.fi.

 

 

         

 

               

Naisjärjestöjen Keskusliitto –
Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Fredrikinkatu 39 C 22, 00120 Helsinki • toimisto@naisjarjestot.fi
www.naisjarjestot.fi www.tasaarvo100.fi
#naisjärjestöt #tasaarvo100

 

 

 

 

 

 

 
 
 
  Naisjärjestöjen Keskusliiton rekisteri
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Y-tunnus: 0221053-8
Fredrikinkatu 39 C 22
00120 Helsinki
p. 046 922 2201