Tulossa tasa-arvotekojen juhlaa ja vaikuttamisen paikkoja

Ensi perjantaina 10. marraskuuta on juhlan aika! Juhlimme #yhdessä kaikkia 250 tasa-arvotekoa ja Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Helsingin yliopiston juhlasalissa. Meitä tilaisuuden järjestäjiä – Naisjärjestöjen Keskusliitto ja tasa-arvoasiain neuvottelukunta yhteistyössä Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunnan kanssa – ilahduttaa suuresti se, että mukaan on ilmoittautunut lähes 550 osallistujaa. Olemme suuresti ylpeitä jokaisesta sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi tehdystä ja tehtävästä teosta, kaikista kumppanitahoista ja siitä innostuksesta, jolla työtä tehdään. Kokoonnuimme lokakuussa 100 tasa-arvotekoa –kunniatoimikunnan kokoukseen eduskuntaan puheenjohtaja presidentti Tarja Halosen johdolla. Kunniatoimikunnan jäsenten selkeä viesti oli, että vaikka 100 tasa-arvotekoa –hanke sellaisenaan vuoden 2017 lopussa päättyy, tulee työtä tasa-arvotekojen parissa jatkaa. Tekemistä on edelleen niin paljon ja tasa-arvo on viime aikoina ottanut odottamatonta takapakkia niin maailmalla kuin meilläkin.

Nyt on aika vaikuttaa! Kokoonnumme 20. marraskuuta Tiedekeskus Heurekaan Naisjärjestöjen Keskusliiton vuosikokoukseen. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna uudistettujen sääntöjen myötä olemme yhden vuosikokouksen mallissa. Käymme läpi mennyttä toimintaa ja tulevan vuoden linjauksia, sitä miten parhaiten edistämme naisjärjestöjen asiaa muuttuvassa yhteiskunnassa. Luvassa on myös mielenkiintoiset Naisjärjestöjen Keskusliiton hallitusvaalit. Erovuorossa on neljä hallituksen nykyistä jäsentä ja ehdokkaita näille paikoille on yhteensä 10. Ehdokkaat edustavat jäsenistöämme ja Suomea laajasti. Suuri kiitos teille kaikille ehdolle asettuneille! Vuosikokousta ennen osallistujilla on mahdollisuus tutustua Heurekan juuri ennen vuosikokoustamme avattuun Seitsemän sisarusta tulevaisuudessa –näyttelyyn ja kuulla ajankohtaista tietoa perhevapaiden uudistuksesta. 

Minä myös? Tasa-arvo ja arvot yleensä puhuttavat meitä, ehkä aiempaa jatkuvammin. On tärkeää, että esiin nostetaan vuosia julkisuudelta pimennossa olleita ongelmia. Elokuvamaailmasta lähtenyt #metoo-kampanja on paljastanut seksuaalisen häirinnän ja väkivallan yleisyyden maailmassa, kulttuurista riippumatta. Sosiaalisella medialla on voimaa, voimme yhdessä vaikuttaa. Meille naisjärjestöille ongelman laajuus ei ollut yllätys. Ruotsissa kohu on aiheuttanut mittavia toimia ja mm. lainsäädännön muutoksia kaavaillaan. Näemme välttämättömänä, että meillä Suomessakin ryhdytään toimenpiteisiin seksuaalisen häirinnän näkyväksi tekemiseksi ja poistamiseksi. Tasa-arvotekoja tarvitaan edelleen! 

Eva Biaudet, puheenjohtaja

Terhi Heinilä, pääsihteeri

Naisjärjestöjen Keskusliitto

 

 

       
       
 

Naisjärjestöjen Keskusliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään maanantaina 20.11.2017 klo 17.30 Tiedekeskus Heurekassa, osoitteessa Tiedepuisto 1, Vantaa. Kokous on vaalikokous, jossa valitaan neljä hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle toimikaudelle 2018 – 2020. Lisäksi kokouksessa käsitellään liiton sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat sekä muissa asioissa muutokset jäsenkunnassa ja vuosikokouksen julkilausuma, joka toimitetaan jäsenjärjestöille ennen kokousta.

Toivotamme teidät tervetulleiksi klo 15 alkaen tutustumaan Tiedekeskus Heurekan ja tulevaisuustalo Sitran yhteiseen Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta –näyttelyyn ja sen jälkeen alkavaan keskustelutilaisuuteen kuulemaan ja keskustelemaan perhevapaauudistuksesta THL:n tutkimuspäällikkö Minna Salmen johdolla.

Vuosikokousposti on lähetetty jäsenjärjestöille sähköpostilla 6.11.2017. 

Lämpimästi tervetuloa! 

Ilmoittaudu vuosikokoukseen 13.11. mennessä täällä. Tervetuloa!

 
       
 


Ehdokkaat NJKL:n hallitukseen kaudelle 2018-2020

 
       
       
 

Helena Aaltonen

Koulutus: Hallintotieteiden maisteri

Ammatti: Aluekehitysasiantuntija

Ehdottajajärjestöt: Suomen Keskustanaiset ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Suomalaisen yhteiskunnan sukupuolten tasa-arvo-ongelmista kaikkein vakavin on naisiin kohdistuva väkivalta, jonka vähentämiseksi ja väkivallan uhrien auttamiseksi voitaisiin toimia tehokkaammin. Hallituksen lisärahoitus turvakoteihin on hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

 
       
   
 

 

Nina Hahtela

Koulutus: Terveystieteiden tohtori

Ammatti: Puheenjohtaja

Ehdottajajärjestöt: Suomen Sairaanhoitajaliitto ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Mielestäni yhteiskuntamme keskeisiin sukupuolten välisen tasa-arvon haaste on palkkojen epätasa-arvo. Nuorten naisten työuralla eteneminen on miehiä vähäisempää. Tähän vaikuttanee osaltaan työnantajien pelko tulevista perhevapaista, joista naiset kantavat suurimman vastuun. Perhevapaauudistus pitäisi saada nopeasti toteutettua, jotta myös isiä saataisiin jäämään enemmän kotiin. Äitien nopeampi työelämään palaaminen edellyttää myös osa-aikatyön mahdollisuutta ja joustavuutta erilaisissa perhetilanteissa.

 
       
       
 

 

Tiina Hedrén

Koulutus: Yhteisöpedagogi (AMK)

Ammatti: Järjestösuunnittelija

Ehdottajajärjestöt: Kuurojen Liitto ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Tasa-arvotyön jalkauttaminen on haasteellista, kun alueellisia eroja löytyy paljonkin. Yleinen tietous erilaisten naisten tilanteista ja oikeuksista varsinkin kieli-, kulttuuri ja vammaisryhmistä on heikkoa. Suomessa media tuo esiin vahvasti tietyn tyyppisen naiskuvan esille, joka ei aina edistä naisten asioita, kun ei huomioida mahdollisimman monia erilaisia naistyyppejä, varsinkaan ääritapauksia esimerkiksi edelleen päivittäin tapahtuvia syrjintätapauksia tuodaan harvemmin esille. Tämä on yksi syistä miksi naisten ja miesten välinen eriarvoisuus on yhä voimakasta.

 
       
       
 

Natalia Härkin

Koulutus: Kasvatustieteen maisteri

Ammatti: Toimitusjohtaja

Ehdottajajärjestöt: Suomen Yrittäjänaiset ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Yhteiskunnassamme nainen voi kouluttautua, tehdä työtä, toteuttaa itseään ja omistaa miesten rinnalla. Keskeisin haaste sukupuolten välisessä tasa-arvossa on se, että hyvin harvoin nainen kuitenkaan pärjää tässä kaikessa mukana samalla panostuksella kuin mies. Pärjätäkseen miesten verroin, nainen joutuu yhä edelleen työskentelemään enemmän.

 
       
       
 

Satu Keiski-Toni 

Koulutus: Valtiotieteiden maisteri

Ammatti: Viestintäyrittäjä, johdon konsultti ja Helsingin Akateemiset Naiset ry:n asiamies

Ehdottajajärjestöt: Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Naisvaltaisten alojen palkkatason nostaminen on meidän kaikkien yhteinen asia. Päättäjät on saatava ymmärtämään, että sukupuolten välistä palkkaeroa ei voida puolustella tai selittää pois koulutus- ja ammattialojen segregaatiolla. Palkkaero on huomioitava myös raskaussyrjinnän kitkemisessä sekä perhevapaauudistuksen läpiviennissä.

 
       
       
 

Raija Lummi

Koulutus: Filosofian maisteri

Ammatti: Lehtori

Ehdottajajärjestöt: Kokoomuksen Naisten Liitto ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Haaste on kokonaisvaltainen ja lähtee lapsen syntymästä asti. Kyseessä ovat asenteet ja traditiot. Tasa-arvoa tulee edistää yhteiskunnan joka saralla perheissä, varhaiskasvatuksessa, koulussa ja sitä kautta työelämässä. Meidän tulee pureutua asenteisiin, joilla edistetään tasa-arvoa. Ihminen on keskiössä. Meitä tulee kohdella ominaisuuksiemme ja vahvuuksiemme kautta, ei pelkän sukupuolen.

 
       
       
 

Bahar Mozaffari

Koulutus: Ekonomia kandidaatin tutkinto (liiketalous)

Ammatti: Koulutussuunnittelija

Ehdottajajärjestöt: Monika-Naiset liitto ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Monika-Naiset liiton edustajana näen, että suurin sukupuolten välisen tasa-arvon haaste Suomessa on naisiin kohdistuva väkivalta. Suomeen muualta muuttaneet naiset kokevat kantaväestöön verrattuna moninkertaisesti väkivaltaa tai sen uhkaa. Siitä huolimatta, että Suomi on saanut lukuisia huomautuksia YK:n CEDAW-komitealta, Suomi ei edelleenkään ole ryhtynyt riittäviin toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. 

 
       
       
 

Kristiina Paavola

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri

Ammatti: Väitöskirjatutkija

Ehdottajajärjestöt: Mothers in Business MiB ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Keskeisimmät haasteet paikannan työelämään, vanhemmuuteen, koulutukseen sekä naisiin kohdistuvaan syrjintään ja väkivaltaan. Näiden osalta haasteet myös vaikeutuvat ja syvenevät kansainvälisellä tasolla. Naiset ovat lähtökohtaisesti heikommassa asemassa työelämän suhteissa ja rakenteissa. Epätasa-arvo koskee niin palkkaa, asemaa kuin työn arvottamista. Vastuu hoivasta on myös jakautunut epätasaisesti. Se koskee niin pikkulapsiaikaa, kuin vastuuta omista vanhemmista ja ikääntyneistä läheisistä. Hoivan epätasaisuuden lisäksi myös koulutuserot jakavat työmarkkinoita. 

 
       
       
 

Kirsi Sutton

Koulutus: Kasvatustieteiden maisteri

Ammatti: Lehtori, varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Ehdottajajärjestöt: Lastentarhanopettajaliitto
LTOL ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Keskeisin haaste sukupuolten välisessä tasa-arvossa on yhä vieläkin palkka. Naisten palkka on valitettavasti vieläkin alhaisempi kuin miesten palkka ja keskimääräinen tulotaso. Epätasa-arvoa tuottaa myös nykyinen vanhempainvapaiden jakaminen. Miesten kotiin jääminen on työnantajalle kalliimpaa kuin naisten, eikä rahoitusmallit kannusta tätä. Maksajina ovat naisvaltaiset alat, jotka ovat yleensä julkisen sektorin ja verovaroin tuotettuja työpaikkoja. Tämä vaikuttaa myös naisten eläkekertymään. 

 
       
       
 

Tiina Tuomela

Koulutus: Lääketieteen ja kirurgian tohtori

Ammatti: Lastentautien erikoislääkäri

Ehdottajajärjestöt: Suomen Kristillisdemokraattiset (KD) Naiset ry

Mikä on mielestäsi sukupuolten välisen tasa-arvon keskeisin haaste yhteiskunnassamme?

Palkkatasa-arvon toteutuminen. Naisvaltaisten matalapalkka-alojen arvostusta on lisättävä ja sen tulee näkyä myös palkkatasossa. Hoivavastuun tasaisempi jakautuminen ja koulutuksen eriytymisen vähentäminen ovat tärkeitä huomioida palkkatasa-arvokeskustelussa. Naisiin kohdistuva väkivalta. Matalan kynnyksen esteettömiä palvelukeskuksia on saatava ja turvakotiverkkoa laajennettava.

 
       
       
 

Juhlavuoden 100 tasa-arvotekoa -hankkeemme huipentuu juhliin perjantaina 10.11.2017 Helsingin yliopiston juhlasalissa. Luvassa on yli 30 teon tekijän tasa-arvonäyttely, laulaja Maria Höglundin ja joukkuevoimistelun junioreiden maailmanmestari Minetit Eliten esitykset, monipuolinen kattaus tasa-arvotekojen kuulumisia, kuohuviinitarjoilu sekä eturivin puhujia, kuten 100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunnan puheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen. Kommentteja tulevaisuuden tasa-arvotyön tarpeista ovat antamassa mm. näyttelijä Armi Toivanen, tasa-arvosuurlähettiläs Anne Meskanen ja kirjailija Virpi Hämeen-Anttila. Ilmoittautumisaika on päättynyt, mutta juhlia on mahdollisuus seurata livestreamin kautta, mistä on luvassa lisätietoa lähempänä juhlaa. Lisätietoja juhlasta löytyy hankkeen verkkosivuilta.

 
       
       
 

 

100 TASA-ARVOTEKOA

100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunta kokoontui eduskunnassa

100 tasa-arvotekoa -hankkeen kunniatoimikunta kokoontui lokakuun lopussa Eduskunnassa presidentti Tarja Halosen johdolla. Tapaamisessa kunniatoimikunnan jäsenet kertoivat tahoillaan tehdyistä teoista ja niiden etenemisestä. Yhteisenä toiveena oli tasa-arvotekojen jatkuminen ja kehittäminen myös juhlavuoden jälkeen. 

 
       
       
 










Ranskan instituutin seminaari naisiin kohdistuvasta väkivallasta

Ranskan instituutti järjestää johtajansa Jeannette Bougrabin aloitteesta YK:N kansainvälisen naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen päivän aattona perjantaina 24.11.2017 Helsingissä seminaarin, jonka kunniavieraiksi saapuvat Ranskan ja Suomen oikeusministerit Nicole Belloubet ja Antti Häkkänen. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet Ranskan instituutin verkkosivuilla.

Helsingin Demarinaisten työelämäilta

Helsingin Demarinaiset järjestää 16.11. Puhutaan työstä ja työelämästä -illan, joka on osa heidän tasa-arvotekoaan nostaa maahanmuuttajataustaisten naisten huomiointi tavoitteissa ja toimissa yhdeksi toimintakauden pääteemoista. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan!

 
       
       
 

 

Poimintoja uusista tasa-arvoteoista

Suomen Keskustanaiset on laatinut valmiin pohjan valtuustoaloitteesta, jolla sen kuntapäättäjät voivat haastaa kuntansa allekirjoittamaan Eurooppalaisen tasa-arvon peruskirjan. Tavoitteena on saada juhlavuoden 2017 aikana sata kuntaa haastettua. Tutustu tekoon täällä!

Työ- ja elinkeinoministeriö haastaa sukupuolittuneet työmarkkinat Rajojen rikkojat -julkaisusarjalla, joka nostaa esiin henkilöitä, jotka ovat omalla urallaan haastaneet vallitsevia normeja ja käsityksiä. Tutustu tekoon täällä!

Sisäministeriö laatii selvityksen turvallisuuden tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Selvityksen tulosten perusteella laaditaan suositukset toimenpiteiksi, joilla turvallisuuden tasa-arvoisuutta voidaan parantaa Suomessa. Selvitys valmistuu keväällä 2018. Tutustu tekoon täällä!

Suomen evankelis-luterilainen kirkko perustaa uuden, kahden vuoden välein jaettavan tasa-arvopalkinnon. Palkinnon saajalle annetaan kunniakirja ja 5 000 euroa käytettäväksi palkinnan saajan valitsemaan kohteeseen tasa-arvotyössä. Tutustu tekoon täällä!

 
       
       
 


 









 

 






Uusia liikunnan tasa-arvotekoja

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ry aloitti sosiaalisen median #AllMaleSports -kampanjan, jolla herätetään keskustelua naisten roolista urheilujournalismissa ja laajemmin urheilumaailmassa. Tutustu tekoon täällä!

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry selvittää ja uudistaa lajin termistöä sukupuolineutraalimmaksi ja nostaa siten tasa-arvokysymykset keskusteluun lajipiirin sisällä. Tutustu tekoon täällä!

Pesäpalloliitto vahvistaa naisten osallistumista tuomaritoimintaan. Naisille tarjotaan mahdollisuus edetä tuomaritoiminnassa naisten sarjojen lisäksi miesten pääsarjatasolle asti. Tutustu tekoon täällä!

Jyväskyläläisen Jigotai-seuran judojaos on osana ”Judo on tyttöjen juttu” -hanketta luonut uuden judomimmit-yhteisön, organisoi syrjinnän ehkäisyyn keskittyviä työpajoja sekä järjestää joulukuussa 2017 Suomen ensimmäisen naisten judon suurleirin. Tutustu tekoon täällä!

 
       
       
 

 

MUITA TASA-ARVOUUTISIA

Naisjärjestöt lausuvat

Suomalainen Naisliitto: Naisjärjestöt ovat merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa
110 vuotta täyttävä Naisliitto vaatii, että naisjärjestöt otetaan mukaan päätösten valmisteluun ja taataan niille riittävät varat


Zonta International Piiri 20: Piirikokouksen julkilausuma
Piiri 20 pitää tärkeänä sukupuolten tasa-arvoa ja naisten mahdollisuutta toimia yhdenvertaisesti miesten kanssa niin työelämässä kuin päätöksenteossakin.

 
       
       
 










 


 

NJKL:n näyttely naisten oikeuksista esillä Sambiassa

Viime vuonna suomalaisten naisten oikeus äänestää vaaleissa täytti 110 vuotta. Tänä vuonna on vuorostaan kulunut 110 vuotta siitä, kun Suomen eduskuntaan valittiin ensimmäiset 19 naista.

Suomen suurlähetystö Lusakassa juhlisti näitä virstanpylväitä järjestämällä näyttelyn naisten oikeuksien historiasta Suomessa. Itenäisyyden juhlavuoden hengessä samalla näkyvyyttä sai myös yksi Suomen kehityspolitiikan painopiste: naisten ja tyttöjen oikeudet ja asema.

Näyttely on samainen näyttely, jonka Naisjärjestöjen Keskusliitto kokosi aikoinaan juhlistamaan naisten äänioikeuden satavuotisjuhlaa. Viimeiset vuodet näyttelymateriaalit olivat maanneet jokseenkin unohdettuna Suomen Kathmandun suurlähetystön autotallissa Nepalissa, mistä ne kaivettiin esiin ja lähetettiin rahtina Sambiaan. Maailmaa matkannut näyttely oli hyväkuntoinen ja se sai kunniapaikan Lusakan kansallismuseossa pienin päivityksin. 

 
       
       
 

OKM tukee tasa-arvon edistämistä uudella erityisavustuksella

Opetus- ja kulttuuriministeriö avasi rahoitushaun tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kielitietoisuuden edistämiseen varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa. Haettavana on kaksi miljoonaa euroa.

Erityisavustusten tavoitteena on tukea opettajia, lastentarhanopettajia ja muuta opetustoimen henkilöstöä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kielitietoisuuden edistämisessä. Hakuaika päättyy 7.12.2017. 

 
       
       
 

 

Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE julkisti kolmannen tasa-arvoindeksin

Suomi sijoittui 28 EU-maan vertailussa yhteispisteissä kolmannelle sijalle Ruotsin ja Tanskan jälkeen. Suomen pisteet olivat pudonneet vallan ja ajankäytön tasa-arvon osa-alueilla.

Julkistustilaisuuden paneeliin ja keskusteluun intersektionaalisesta tasa-arvon edistämisestä osallistui naisjärjestöaktiivi ja European Women's Lobbyn hallituksen jäsen Pirkko Mahlamäki.

EIGEn tiedote: Vuoden 2017 tasa-arvoindeksi: edistystä etanan vauhdilla

STM:n tiedote: Suomi kolmantena tasa-arvovertailussa – takapakkia vallan ja ajankäytön tasa-arvossa

EWL:n tiedote: Gender equality in Europe - It’s about time!

 
       
       
 

#EmmeVaikene-kampanja voimaannuttaa vastustamaan vihapuhetta

Lokakuun lopussa starttasi #EmmeVaikene –kampanja, jonka tavoitteena on voimaannuttaa toimimaan vihapuhetta ja hiljentämistä vastaan. Työkaluja vihapuhetta vastaan löytyy esimerkiksi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemasta, erityisesti sukupuolistunutta vihapuhetta käsittelevästä oppaasta nuorille. Naisjärjestöjen Keskusliitto on mukana levittämässä kampanjan sanomaa osana Allianssin koordinoimaa vihanpuheen vastaista verkostoa.

 

 
       
       
 

 

 






 

 

Tapahtumia marras-joulukuussa

10.11. Suomalaisen Naisliiton Helsingin ja Hämeenlinnan yhdistykset sekä WoM oy: Maikin Salongissa europarlamentaarikko Heidi Hautala

13.-25.11. Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistyksen Karjalaisen Naisen Ääni 100-vuotiaassa Suomessa -näyttely. Maksuton näyttely on avoinna ma-la klo 9-16 Karjalatalossa, Käpylänkuja 1, Helsinki.

22.11. Eduskunnan naisverkoston ja feministiryhmän Palkkatasa-arvo - Islannista mallia -seminaari Eduskunnan pikkuparlamentissa

24.11. Ranskan instituutin ja yhteistyökumppaneiden seminaari naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi

25.11. Valoa, ei väkivaltaa -tapahtuma YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä. Tänä vuonna kampanjan teemana on Istanbulin sopimuksen artikla 31§: väkivallan huomiointi erotilanteissa tapaamis- ja huoltopäätöksissä.

6.-10.12. Naisten joulumessut Wanhassa Satamassa

 
       
       
 

Kansainvälistä tasa-arvotoimintaa

Euroopan neuvosto on julkaissut raportin tasa-arvosta poliittisessa ja julkisessa päätöksenteossa. Raportti sisältää tuoreet tiedot EN:n jäsenmaista. Raportilla seurataan Euroopan neuvoston suosituksen Rec(2003)3 toteutumista jäsenmaissa.

 

 
       
       
 

Seuraava uutiskirje

Naisjärjestöjen Keskusliiton uutiskirje ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Vuoden viimeinen uutiskirjeemme ilmestyy marras-joulukuussa 2017. Jäsenjärjestöt ja yhteistyökumppanit, lähettäkää meille uutisia, artikkeleita tai ilmoituksia uutiskirjeeseen 24.11. mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto@naisjarjestot.fi.

 

 
       
               

Naisjärjestöjen Keskusliitto –
Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Fredrikinkatu 39 C 22, 00120 Helsinki • toimisto@naisjarjestot.fi
www.naisjarjestot.fiwww.tasaarvo100.fi
#naisjärjestöt #tasaarvo100

 

 

 

 

 

 
 
 
 
  Naisjärjestöjen Keskusliiton rekisteri
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Y-tunnus: 0221053-8
Fredrikinkatu 39 C 22
00120 Helsinki
p. 046 922 2201