| |
| | FORSSASSA TAPAHTUU
Tervetuloa jälleen uutiskirjeemme matkaan. Luvassa on ajankohtaista asiaa mm. syksyn uusista kursseista, Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen juhlallisuuksista sekä Forssan museon syyskuun ohjelmasta. Tuttuun tapaan mukana on jälleen myös tapahtumakalenterista poimitut vinkit tuleville viikoille.
Tervetuloa mukaan, Forssassa tapahtuu!
AjankohtaistaForssan lapset juhlivat kolmatta Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta Kuvassa Talsoilan koulun kolmasluokkalaisia nauttimassa juhlajäätelöistään.
Forssa juhlistaa kolmatta UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustustaan tarjoamalla jokaiselle forssalaiselle varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lapselle jäätelön 3.9. ruokailun yhteydessä. Forssa on saanut Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen aiemmin vuosina 2017 ja 2020, ja kolmas tunnustus myönnettiin kaupungille vuonna 2026.
”Halusimme juhlistaa tätä tunnustusta tavalla, joka näkyy lasten arjessa. Jäätelö on pieni mutta iloinen tapa juhlia yhdessä lasten kanssa ja kiittää heitä siitä, että he ovat tärkeä osa lapsiystävällistä Forssaa”, iloitsee Lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Ninni Parviainen.
Myös kaupungin aikuisia on muistettu UNICEF-kaulanauhoilla. Niillä halutaan tehdä lapsiystävällinen toimintatapa näkyväksi koko kaupunkiorganisaatiossa.
”Lapsiystävällisyys syntyy arjen teoista ja on koko kaupungin yhteinen asia. Kolmas tunnustus on hieno osoitus pitkäjänteisestä työstä lasten oikeuksien, osallisuuden ja hyvinvoinnin eteen”, Parviainen sanoo.
Forssan kaupunki mukaan Veripalvelun Verenluovutus työajalla - sertifikaattiin Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi ja henkilöstöasiantuntija Eija Kotikallio näyttivät esimerkkiä luovuttamalla verta Forssassa tiistaina 1.9.2026.
Forssan kaupunki mahdollistaa kaupunginhallituksen päätöksellä työntekijöilleen verenluovutuksen työajalla silloin, kun se on työtehtävän ja työtilanteen kannalta mahdollista.
Verenluovutus työajalla on täysin vapaaehtoista. Yksi luovutuskerta kestää ajallisesti noin yhden tunnin. Luovutuksen ajankohta ja järjestelyt suunnitellaan ja varataan työpaikalla hyvissä ajoin etukäteen eikä siitä saa muodostua sijaiskustannuksia.
Veripalvelu kannustaa työpaikkoja mukaan
Veripalvelu kannustaa työpaikkoja mahdollistamaan henkilöstönsä verenluovutuksessa käynnin työajalla, koska riittävä verenluovuttajamäärä on osa kansallista huoltovarmuutta. Tämä huoltovarmuus on nyt uhattuna, sillä vain 3% Suomen luovutusikäisistä kansalaisista luovuttaa verta. Tarve uusille verenluovuttajille on jo tänä vuonna 22 000 uutta luovuttajaa, sillä verivalmisteita ei voi korvata lääkkeillä.
Luovutettua verta tarvitaan päivittäin esimerkiksi potilaille suurten leikkausten yhteydessä, onnettomuuksien uhreille, synnyttäjille ja keskosvauvoille. Erityisen suuri tarve luovutusverelle on katastrofien ja suuronnettomuuksien yhteydessä.
Sertifikaatti kertoo vastuullisuudesta
Veripalvelulla on käytössä sähköinen työpaikkasertifikaatti, jonka organisaatio saa käyttöönsä, jos sen työntekijöiden on mahdollista luovuttaa verta työajalla. Sertifikaatti vahvistaa vastuullista työnantajakuvaa ja tuo auttamisen kautta merkityksellisyyttä työyhteisöihin.
Kaupunginjohtaja Kesäniemi haastaa myös naapurit mukaan
Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi pitää hienona asiana sitä, että Forssa näyttää mallia.
-On ilo ja kunnia olla tärkeällä asialla. Haastammekin myös kaikki muut seutumme kunnat mukaan, Kesäniemi virkkoo.
Vielä ehdit ilmoittautua kursseille!
Ilmoittautuminen Wahren-opiston kursseille on nyt käynnissä. Tutustu kurssiesitteeseen!
Valtaosa syksyn kursseista alkaa ensi viikolla. Jos mietit mukavaa harrastusta syksyksi ja talveksi, niin ilmoittaudu pian!.
Forssan museon syyskuun aukioloajat, opastukset ja vaihtuvat näyttelyt
Forssan museon ja Kuosikeskuksen aukioloajat 1.9.2026 - 31.5.2027.
Forssan museo MA suljettu TI-PE klo 10-16 LA 10-14 SU 12-16
Kuosikeskus MA suljettu TI-PE klo 10-16 LA-SU ennakkotilauksesta
Sarah Råholm: Wild x Witchy25.8.-13.9.2026 Galleria Moletissa
Sarah Råholm (1988) on Fiskarsissa asuva ja työskentelevä tekstiilitaiteilija. Råholm inspiroituu vahvasti luonnosta ja mytologiasta. Hän on viime vuosina perehtynyt suomalaisiin perinnetekstiileihin ja luonnonväreillä värjäämisen mahdollisuuksiin.
Wild x Witchy on teossarja tekstiiliteoksia, joissa luonnonväreillä kasvipainetut silkkikankaat, nahat ja kierrätetyt lakanat ovat vuoropuhelussa kudottujen verkkojen ja ryijyjen kanssa. Hänen käyttämänsä kasvipainanta on värjäystekniikka, missä kasvien ja sienten omat väriaineet kiinnittyvät kankaalle höyryttämällä.
Råholm tutkii sarjassaan sienten ja kasvien muotoja, ekologiaa ja niistä saatavia värejä. Moderni ihminen on kadottamassa tiensä ja yhteytensä luontoon, rituaaleihin, esi-isiin, unelmiin ja perinteisiin, jotka solmivat kaikki yhteen. Kutomiseen ja luonnonvärjäykseen liittyvät perinteet, myyttejä ja magiaa sekä elämänkierron palveleminen. Väriaineet johtavat metsään ja työ on hidasta ja rituaalimaista.
Näyttelyn avajaiset Galleria Moletissa Pilvari “Nosfe” Pirtola: Accidental Analog Adventures15.9. Klo 17-18
Näyttely on avoinna 15.9.-4.10.2026.
Accidental Analog Adventures koostuu filmipohjaisista teoksista esitettynä valokuvavedoksina sekä videoinstallaationa. Näyttelyn teokset ovat syntyneet kokeilujen, sattumien ja vahinkojen kautta.
Installaatiomuodossa videona esitettävän Analog Fractals sarja perustuu yhteen Single-8 kaitafilmikasettiin jolla olevalle filmille on äärimmäisten olosuhteiden myötä muodostunut Sierpińskin kolmiota muistuttavia fraktaalikuvioita. Tämä on aiemmin dokumentoimaton tapa tehdä kuvaa filmille. Lisäksi esillä on valokuvavedoksia sarjasta Landscapes I Haven’t seen, jotka pohjaavat analogisen filmin erilaisiin kokeellisiin käsittelyihin.
Pilvari “Nosfe” Pirtola on parrakas anarkisti, demoskeneaktivisti, taiteilija, tutkija ja melumuusikko. Alunperin stadilaisena hän asuu nykyisin Somerolla.
Nosfe valmistui kuvataiteen maisteriksi ja kuvataiteen kandidaatiksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Hän on työskennellyt kuvataiteen tohtorin tutkinnon parissa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa vuodesta 2015 lähtien. Monialaisena taiteilijana hänen teoksensa voivat olla mitä tahansa maalauksista algoritmisesti tietokoneella tehtyihin teoksiin tai vaikka pullorahoilla ostettuun taloon. Hänen teoksensa käsittelevät enimmäkseen hälyestetiikkaa ja radikaalia politiikkaa.
Soolotöiden lisäksi hän työskentelee myös osana erilaisia taiteilijaryhmiä ja kollektiiveja, kuten Speech Karaoke Action Group, mfx, flo, iSO, AateKorjaamo ja Lutkajumala.
Syksyn yleisöopastukset
Yleisöopastukset käynnistyvät syyskuussa! Museon oppaat johdattavat Forssan ihmisten, tehtaiden, paikkakunnan ja teollisen tekstiilin tarinoihin.
Opastukset perjantaisin klo 13
-11.9. Forssan museo, Wahreninkatu 12 -18.9. Kuosikeskus, Wahreninkatu 13
Opastus sisältyy pääsylippuun (6€/4€/Museokortti). Alle 18-vuotiaat maksutta mukaan.
Harrastamisen Suomen mallin kerhoihin ehtii vielä mukaan
Harrastamisen Suomen mallin kerhoihin ehtii vielä mukaan. Uutuutena luonto- ja luovuuskerho.
Tutustu myös uuteen näyttelemistä, äänitystä, kuvataidetta ja digitaalista taidetta yhdistelevään kurssiin: Valmistetaan QR-koodiseikkailu.
Ruostejärvellä saunotaan syyskuun loppuun saakka
Ruostejärven retkeily- ja virkistysalueen sauna tarjoaa jälleen lempeitä löylyjään tiistaisin ja torstaisin klo 14-19. Saunakausi kestää 12.5.-29.9.2026.
Ruostejärven retkeily- ja virkistysalueen rantasaunalla on ilmainen ja yleinen saunavuoro tiistaisin ja torstaisin toukokuusta syyskuun loppuun (12.5.-29.9.). Sauna on lämpimänä kello 14-19. Rantasaunan osoite on Kesäsiirtolantie 71, 31380 Tammela.
Ruostejärven retkeily- ja virkistysalueella on kaupungin verkkosivuilla oma osionsa. Tutustu alueeseen ja sen palveluihin.
Tervetuloa viihtymään Ruostejärvelle!
ForssaTV on palannut uusin jaksoin
ForssaTV on palannut uusin jaksoin nettiin. Tarjolla on jälleen runsaasti ajankohtaista, paikallista asiaa. Katso ForssaTV:n verkkosivut tai ota Facebook-sivu seurantaan.
| |
| | Tulevien viikkojen tapahtumiaMaanantai 7.9.Hyvän mielen kävelytTule nauttimaan ulkoilusta, liikunnan ilosta ja hyvästä seurasta kaupungin kauniissa alkusyksyn maisemissa! Hyvän mielen kävelyillä tärkeintä ovat yhdessä liikkuminen, mukavat kohtaamiset ja hyvä olo. Kävelyiden pituus ja tahti sovitetaan osallistujien mukaan, joten kävelyt sopivat myös apuvälineitä käyttäville.
-maanantaisin Tehtaankoulun parkkipaikka klo 10-11 -tiistaisin Vasikkahaan parkkipaikka klo 10-11 -keskiviikkoisin Feeniksin edusta klo 10-11
Ei ennakkoilmoittautumista, kävelyt ovat maksuttomia.
Lukupiiri
Forssan kirjaston lukupiirin tapaamiset syksyllä 2026 lukusali Puustisessa maanantaisin klo 17.00 - 18.30.
Lukupiiriin voit osallistua haluamillesi kerroille tai olla mukana koko syksyn. Lukupiiri on maksuton.
7.9. Riko Saatsi: Yönistujat (myös E-kirjastossa) 5.10. Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi 2.11. Louise Glück: Talvisia reseptejä kollektiivista 7.11. Tina Harnesk: Lumeenkylväjät
Lukupiirin kirjat voit lainata kirjastosta, kysy lisää henkilökunnalta.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan yhdessä luetuista kirjoista ja niiden teemoista!
Tiistai 8.9.Toripäivä
Forssan tori palvelee niin kaupunkilaisia kuin matkalaisiakin aina toripäivinä klo 7-14. Toripäivät tiistai, torstai, lauantai.
Ruostejärven saunavuoroTervetuloa Ruostejärven löylyihin!
Ruostejärven retkeily- ja virkistysalueen rantasaunalla on ilmainen ja yleinen saunavuoro tiistaisin ja torstaisin toukokuusta syyskuun loppuun (12.5.-29.9.). Sauna on lämpimänä kello 14-19.
Lue lisää Ruostejärven retkeily- ja virkistysalueen sivuilta.
Pekka Salomaan maalauksia voffelikaffila.fiPekka Salomaan uusia teoksia Urho Salomaan luonnoksista nähtävillä Voffelikaffilassa (Kartanonkatu 4). Myyntinäyttely avoinna ti-su klo 12-16:45.
Keskiviikko 9.9.Galleria Moletti: Sarah Råholm: Wild x Witchy Kuva: Sarah Råholm, kasvipainantaa nahalle.
Galleria Moletti | Forssan museo Wahreninkatu 12 30100 FORSSA Avoinna: ti-pe 10-16, la-su 12-16 Vapaa pääsy
Sarah Råholm (1988) on Fiskarsissa asuva ja työskentelevä tekstiilitaiteilija. Råholm inspiroituu vahvasti luonnosta ja mytologiasta. Hän on viime vuosina perehtynyt suomalaisiin perinnetekstiileihin ja luonnonväreillä värjäämisen mahdollisuuksiin.
Wild x Witchy on teossarja tekstiiliteoksia, joissa luonnonväreillä kasvipainetut silkkikankaat, nahat ja kierrätetyt lakanat ovat vuoropuhelussa kudottujen verkkojen ja ryijyjen kanssa. Hänen käyttämänsä kasvipainanta on värjäystekniikka, missä kasvien ja sienten omat väriaineet kiinnittyvät kankaalle höyryttämällä.
Råholm tutkii sarjassaan sienten ja kasvien muotoja, ekologiaa ja niistä saatavia värejä. Moderni ihminen on kadottamassa tiensä ja yhteytensä luontoon, rituaaleihin, esi-isiin, unelmiin ja perinteisiin, jotka solmivat kaikki yhteen. Kutomiseen ja luonnonvärjäykseen liittyvät perinteet, myyttejä ja magiaa sekä elämänkierron palveleminen. Väriaineet johtavat metsään ja työ on hidasta ja rituaalimaista.
Tavoitteena on edistää kestävää käsityötä, taidetta ja muotoilua, missä ei käytetä ihmiselle tai luonnolle haitallisia materiaaleja tai väriaineita. Råholm haluaa myös herättää keskustelua tekstiilien ja materiaalien vastuullisuudesta ja niiden ympäristövaikutuksista.
Lisätietoja: Sarah Råholm, sraholm@gmail.com, ig: @sarahraholm, kotisivut: sarahraholm.com
Digipaja keskiviikkoisinMaksuttomaan digipajaan voit tulla ilman ajanvarausta oman laitteen kanssa, kun sinulla on kysymksiä tietokoneen tai älylaitteen peruskäytöstä.
Forssan kirjaston lukusali Puustisessa (2. krs) keskiviikkoisin klo 11.00-12.30. Syyskausi alkaa 19.8.2026.
Opastamassa FAI:n tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoita.
Forssan Salaman Cooperin testiForssan Salama järjestää Cooperin testin klo 18.
Järjestämme sekä keväisin että syksyisin perinteisiä miehen ja naisen kuntomittareita eli Cooperin testejä. 12 minuutin juoksu kertoo lahjomattomasti kunnon tilan.
Seuraavat Cooperin testit: Paikka: Forssan urheilukenttä, Urheilukentänkatu 6
Ilmoittautuminen: klo 17-17.30 ja ensimmäisen erän lähtö klo 18.00, juoksijat toimivat kierroslaskijoina toisilleen.
Osallistumismaksu: Ilmainen
Tiedustelut: Teppo Määttänen 050-5748226
Tule mukaan ja haasta kaverisikin!
Järjestäjänä Forssan Salaman kuntojaosto ja Forssan kaupungin liikuntatoimi
Torstai 10.9.Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi tavattavissa kirjastolla
Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi saapuu kirjastoon torstaina 10.9.2026 klo 17.
Tule kuulemaan mitä Forssassa on juuri nyt meneillään ja miltä tulevaisuus näyttää. Voit istua kahville hetkeksi tai jäädä kuulolle koko tapahtuman ajaksi.
Tarjolla kahvia ja pullaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!
Perjantai 11.9.Forssan luontomuseo: Vuoden luontokuvat 2025Forssan luontomuseon vaihtuvassa näyttelyssä on esillä vuoden luontokuvat 2025. Näyttely on esillä 18.8.-30.9.2026.
Lisätiedot: Forssan luontomuseo
Wiksbergin taidevintti: Ex Libris & Ikoni -näyttely Erkki Tuominen ja Terttu Lähteenmäki
Ex Libris & Ikoni -näyttely Erkki Tuominen ja Terttu Lähteenmäki esillä 4.-13.9.2026. Lisätiedot: Wiksbergin taidevintti
Forssan museon yleisöopastukset Syksy 2026
Yleisöopastukset käynnistyvät syyskuussa! Museon oppaat johdattavat Forssan ihmisten, tehtaiden, paikkakunnan ja teollisen tekstiilin tarinoihin.
Opastukset perjantaisin klo 13.
11.9. Forssan museo 18.9. Kuosikeskus 25.9. Forssan museo 2.10. Kuosikeskus 9.10. Forssan museo 16.10. Kuosikeskus 23.10. Forssan museo 30.10. Kuosikeskus 6.11. Forssan museo 13.11. Kuosikeskus 20.11. Forssan museo 27.11. Kuosikeskus
Opastus sisältyy pääsylippuun (6€/4€/Museokortti). Alle 18-vuotiaat maksutta mukaan.
Tammavaltikka Tammavaltikka Pilvenmäellä pe-la 11.-12.9.
Lisätiedot: Pilvenmäki
Lauantai 12.9.Kolmen truban ehtoo Wanhalla KonttorillaKulttuurihuone Wanha Konttorilla tulossa LA 12.9. kolmen sooloilijan ehtoo, kun lauteille astahtelee vaasasta saapuva laulava basisti Juha Saunala hypnoottisten äänimaisemiensa kera, turkulainen laulaja/lauluntekijä, vallanmainio M.I. Laine jonka laulut luikertelee korviin ja tajuntaan hykerryttävän ihanaan tapaan. Forssalaista osaamista illassa edustaa Skeba "Matti" Paavilainen. Save the date! Tästä tulee ihanaa! Liput 10€ Kannatuslippu 15€
Lisätiedot tapahtuman Facebook-sivulla.
Sunnuntai 13.9.Forssan Kirkonympärijuoksu Perinteinen Kirkonympärijuoksu sunnuntaina 13.9.2026 klo 13.
Aikataulu
- Alk. klo 13.00 Numerolappujen jako
- Klo 14.00 Osanottajien siunaus kirkossa / Kirkkoherra Sanna Kuisma
- Klo 14.15 Juoksut alkavat
Sarjat (syntymävuoden mukaan)
- T/P 4 s. 2022-2026
- T/P 6 s. 2020-2021
- T/P 8 s. 2018-2019
- T/P 10 s. 2016-2017
4-ja 6-vuotiaat juoksevat punaista laatoitusta pitkin kirkon ympäri, matka n. 100m. 8- ja 10-vuotiaat juoksevat kirkon ympäri kävelytietä pitkin vastapäivään, matka n. 400m.
Juoksureitti on selkeästi merkitty.
Ilmoittaudu viimeistään la 12.9.2026 klo 16.00 ! (Tiedustelut p. 050 5714472)
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Forssan Salama
Maanantai 14.9.Nuorten lukupiiri
Kirjastolla alkaa nuorten oma lukupiiri!
Hei 13-20-vuotias nuori, tule mukaan lukupiiriin! Lukupiiri kokoontuu kerran kuussa maanantaisin 14.9., 12.10. ja 9.11. klo 17–18.30.
Ensimmäisellä kerralla käsitellään Annukka Salaman Sulamispiste-kirjaa. Syksyn muut luettavat kirjat valitaan yhdessä.
Lukupiiriin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Voit hakea lukupiirikirjan Forssan kirjaston asiakaspalvelusta. Voit hyvin osallistua, vaikka et olisi ehtinyt lukemaan kirjaa.
Lämpimästi tervetuloa!
Tiistai 15.9.Avajaiset: Pilvari “Nosfe” Pirtola: Accidental Analog Adventures
Tervetuloa näyttelyn avajaisiin Galleria Molettiin tiistaina 15.9. klo 17-18.
Accidental Analog Adventures koostuu filmipohjaisista teoksista esitettynä valokuvavedoksina sekä videoinstallaationa. Näyttelyn teokset ovat syntyneet kokeilujen, sattumien ja vahinkojen kautta. Installaatiomuodossa videona esitettävän Analog Fractals sarja perustuu yhteen Single-8 kaitafilmikasettiin jolla olevalle filmille on äärimmäisten olosuhteiden myötä muodostunut Sierpińskin kolmiota muistuttavia fraktaalikuvioita. Tämä on aiemmin dokumentoimaton tapa tehdä kuvaa filmille. Lisäksi esillä on valokuvavedoksia sarjasta Landscapes I Haven’t seen, jotka pohjaavat analogisen filmin erilaisiin kokeellisiin käsittelyihin.
Pilvari “Nosfe” Pirtola on parrakas anarkisti, demoskeneaktivisti, taiteilija, tutkija ja melumuusikko. Alunperin stadilaisena hän asuu nykyisin Somerolla. Nosfe valmistui kuvataiteen maisteriksi ja kuvataiteen kandidaatiksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Hän on työskennellyt kuvataiteen tohtorin tutkinnon parissa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa vuodesta 2015 lähtien. Monialaisena taiteilijana hänen teoksensa voivat olla mitä tahansa maalauksista algoritmisesti tietokoneella tehtyihin teoksiin tai vaikka pullorahoilla ostettuun taloon. Hänen teoksensa käsittelevät enimmäkseen hälyestetiikkaa ja radikaalia politiikkaa.
Soolotöiden lisäksi hän työskentelee myös osana erilaisia taiteilijaryhmiä ja kollektiiveja, kuten Speech Karaoke Action Group, mfx, flo, iSO, AateKorjaamo ja Lutkajumala.
Näyttely esillä 15.9.-4.10.2026.
Galleria Moletti | Forssan museo Wahreninkatu 12, Forssa ti-pe 10-16, la 10-14, su 12-16
Keskiviikko 16.9.YstäväkahvilaYstäväkahvila ikäihmisille Ystävän Kammarilla keskiviikkoisin klo 10–12.
Virtapajan nuoret järjestävät Ystävän Kammarilla kahvilatoimintaa ikäihmisille keskiviikkoisin klo 10–12. Tarjolla on ilmaista kahvia sekä myynnissä leivonnaisia.
Tervetuloa mukaan yhteiseen hetkeen nuorten kanssa!
Selkolukupiiri
Selkolukupiiri Forssan kaupunginkirjastolla kello 16.
Tule mukaan lukemaan yhdessä helpolla suomen kielellä. Keskustellaan kirjan aiheista ja jaetaan lukukokemuksia.
Lukupiirin kirjan voit lainata kirjaston asiakaspalvelusta.
Kaikki ovat tervetulleita!
Selkolukupiiri on maksuton.
Perjantai 18.9.Kuosikeskuksen syksyn 2026 YleisöopastuksetYleisöopastukset käynnistyvät syyskuussa! Museon oppaat johdattavat Forssan ihmisten, tehtaiden, paikkakunnan ja teollisen tekstiilin tarinoihin.
Opastukset perjantaisin klo 13.
11.9. Forssan museo 18.9. Kuosikeskus 25.9. Forssan museo 2.10. Kuosikeskus 9.10. Forssan museo 16.10. Kuosikeskus 23.10. Forssan museo 30.10. Kuosikeskus 6.11. Forssan museo 13.11. Kuosikeskus 20.11. Forssan museo 27.11. Kuosikeskus
Opastus sisältyy pääsylippuun (6€/4€/Museokortti). Alle 18-vuotiaat maksutta mukaan.
Lauantai 19.9.SukututkimuskerhoKiinnostaako sukututkimus?
HÄMEENLINNAN SUKUTUTKIMUSSEURAN Sukututkimuskerho la 19.9.2026 klo 10.30-13.30 Lukusali Puustisessa
Kaipaatko apua tai neuvoja? Saatko selvää rippikirjojen merkinnöistä? Mikä kumman Geni? Mitä ohjelmistoa kannattaisi käyttää? Mihin lähteeseen voi luottaa? Mikä DNA-testi on paras?
Tule ilmaiseen ja vapaamuotoiseen kokoontumiseen kysymään ja samaan vinkkejä sukututkimukseen liittyen – tai vaikka vaan tapaamaan muita sukututkimusta harrastavia. Paikalla on kokeneita sukututkijoitaneuvomassa, opastamassa ja vinkkaamassa.
Tapahtuma on kaikille avoin. Tervetuloa!
Lisätiedot: Sukututkimuskerho
Sunnuntai 20.9.Holjalandia Holjalandia leikittää ja liikuttaa lapsia sunnuntaina klo 10-14 Jokioisten Leipä Areenalla. Paikalla pomppulinnoja, air track -mattoja, säbäpisteitä sekä monenlaista muuta liikunnallista aktiviteettiä. Liput 5€ (lapset 0-12v.), aikuiset ilmaiseksi. Lisätiedot tapahtuman verkkosivuilla.
Forssan Lehden Puistojuoksu ja -kävelyForssan Lehden Puistojuoksu ja -kävely järjestetään sunnuntaina kello 12.
Forssan Salama järjestää torstaina Puistojuoksun. Ilmoittautuminen ja numerolaput Keskuskoululta, lähtö juoksuun Keskuskadulta kello 18:00. Ilmoittautuminen alkaa tuntia ennen lähtöä ja päättyy 15 minuuttia ennen lähtöä.
Osallistumismaksu: 8 euroa, sisältää ajanoton, mehun sekä osallistumisen arvontaan. Lisätiedot: Forssan Salama
Vuoden 2026 loput Puistojuoksut:
- sunnuntaina 20.9.2026 klo 12.00
- sunnuntaina 11.10.2026 klo 12.00 (Puistopuolikas)
- sunnuntaina 15.11.2026 klo 12.00
- sunnuntaina 20.12.2026 klo 12.00
| |
| | Avoimet työpaikat Forssan kaupungin tärkein voimavara on osaava ja motivoitunut henkilöstö. Meillä yli 600 ammattilaista tekee joka päivä työtä, joka näkyy ja tuntuu forssalaisten arjessa.
Tarjoamme merkityksellisiä työtehtäviä, joustavan arjen ja työyhteisön, jossa saa olla oma itsensä.
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -tunnustuksemme kertoo siitä, millaisia arvoja haluamme vaalia.
Tutustu verkkosivuillamme Forssaan työnantajana.

Säännöllisten henkilöstökyselyjen avulla seuraamme mm. työntekijöidemme työhyvinvoinnin ja merkityksellisyyden kokemuksen kehittymistä sekä kartoitamme kehityskohteita toimintakulttuurissamme.
Tuoreimmassa, vuoden 2026 kyselyssä henkilöstöllemme merkityksellisimpiä asioita olivat mm. työympäristö, jossa voi olla oma itsensä, työpaikan vahva yhteishenki sekä mielekkäät työtehtävät. Näiden toteutumiseen myös oltiin tyytyväisiä. Kyselyn tulosten perusteella kaupungille myönnettiin Siqni Future Workplaces ’26 -sertifikaatti.
Kiinnostaisiko sinua työskennellä Forssan kaupungilla?Lisätietoa Forssan kaupungin avoimista työpaikoista on luettavissa Kuntarekryn sivuilta. | |
| | Eikö tapahtumaasi näkynyt kaupungin verkkosivujen tapahtumakalenterissa? Ei huolta. Voit lisätä tapahtumia kaupungin tapahtumakalenteriin osoitteessa: https://www.forssa.fi/tapahtumakalenteri/ilmoita-tapahtuma/.
Onko sinulla juttuidea, jonka haluat jakaa? Juttuvinkkejä ja mahdollista muuta tiedotettavaa voi lähettää kaupungin viestintäsuunnittelijalle osoitteeseen: joonas.lehtinen(at)forssa.fi. | |
| | Seuraa Forssan kaupunkia somessa:
#forssa #forssankaupunki #järkivihreäforssa
| | |
|